Olkoon Voima kanssasi! Tämä ikoninen lause kuultiin ensimmäisen kerran elokuvateattereissa 1970-luvulla, ja siitä lähtien Tähtien sota - eli Star Wars -saaga on jättänyt lähtemättömän jäljen populaarikulttuuriin.
Elokuvien, televisiosarjojen ja pelien oheen on kehkeytynyt myös monimuotoista fanikulttuuria, joka on vienyt monet mennessään ja tarkoittanut toisinaan melkeinpä sataprosenttista omistautumista Tähtien sodan galaktisille universumeille.
Kotimainen Finnish Garrison -järjestö on yksi esimerkki siitä, kuinka tieteissarjaa fanitetaan. Se on osa vuonna 1997 perustettua maailmanlaajuista 501st Legion -fanijärjestöä, jonka toimintaperiaatteena on pukeutua elokuvatarkkoihin Tähtien sota -hahmopukuihin.
– Tämä Stormtroopersien käyttämä kypärä on vuoden 1977 A New Hope -elokuvasta, ja se on tehty samalla muotilla kuin alkuperäinenkin. Tämän lähemmäs ei oikeaa kypärää pääse, Finnish Garrisonin tiedottaja Tommi Leino kertoo. Käsissään hän pitää jo ensimmäisestä Tähtien sota -elokuvasta tuttujen iskusotilaiden vitivalkoisena hohkaavan asun yläosaa.
Ei mikään halpa harrastus
Tällä hetkellä 501st Legionilla on 16 000 aktiivijäsentä yli 60 eri maassa. Toimintaan ei pääse mukaan ihan tuosta vain, sillä jäseneksi halajavan pitää rakentaa itselleen autenttinen asu. Järjestön toimintaan liittyviä sääntöjä on aiemmin määritellyt Lucasfilm ja sittemmin Tähtien sota -oikeudet hankkinut Disney.
Hahmopuvut lähetetään faneille usein niin sanottuina kitteinä eli palasina, ja puku kootaan itse. Asun rakentaminen vaatii kädentaitoja, ja esimerkiksi Tommi Leinolla prosessi kesti – muiden töiden ohella – puolisen vuotta. Koska kyse on alkuperäisen mallin mukaan tehdystä asusta, ei harrastus ole aivan halpaa.
– Pukujen jotkut osat ovat todella kalliita. Esimerkiksi Darth Vader -kokonaisuuden kohdalla puhutaan jo tuhansista euroista, Leino tarkentaa.
Visuaalisen puolen lisäksi 501st Legionin ja näin ollen myös Finnish Garrisonin toimintaan kuuluu muitakin sääntöjä: kaikki kaupallisuuteen liittyvä tai siihen vivahtava on nimittäin kiellettyä.
– Meidän markkina-arvollamme ei saa tehdä niin sanotusti tiliä. Jos vaikkapa joku ruokakauppa haluaisi tilata meidät esiintymään, se ei valitettavasti käy, Tommi Leino kertoo.
Lapsia kiinnostaa Jawa-hahmo
Pääosin pahiksista koostuvan 501st Legionin rinnalla kulkee muitakin vastaavia Tähtien sota -fanijärjestöjä. Rebel Legion on kansoitettu hyvishahmoilla, ja asujen pitää tässäkin tapauksessa olla elokuvatarkkoja. Mando Mercs Costume Clubissa taas meno on hieman vapaampaa: The Mandalorian -hahmopukujen väreistä saa päättää itse.
Tällä hetkellä Finnish Garrisonin hahmokirjo lasketaan kymmenissä. Mukana on Darth Vadereiden ja Stormtroopereiden lisäksi muun muassa keisari Palpatine Royal Guardeineen sekä hahmoja The Mandalorian -sarjasta.
Lapsia viehättävät etenkin autiomaaplaneetta Tatooinen pienikokoiset Jawat, joilla on käytössään ionipistooleja. Finnish Garrisonissa näkyvät myös suomalaiset, maantieteeseen liittyvät erityispiirteet: snowtroopereita eli lumihankeen liittyviä hahmoja löytyy useita.
Raakel Kumpunen rakentaa parhaillaan itselleen The Mandalorianista tutun Bo-Katan Kryzen pukua. Hahmossa kiehtoo tietynlainen ristiriitaisuus.
– Kyseessähän on paitsi Kalevalaksi nimetyn planeetan kuningatar, myös jonkinasteinen palkkamurhaaja. Itse tykkään siitä, että hahmoni on täysi kaaos, joka voi tehdä ihan mitä vain.
Tähtien sodan tarina on edelleen ajankohtainen
Mutta miksi joku sitten haluaa pukeutua scifi-hahmoksi? Sekä Raakel Kumpusen että Tommi Leinon kohdalla Tähtien sota -innostuksen juuret juontavat lapsuudesta.
– Näin Tähtien sota -elokuvia ensimmäisen kerran lapsena 1980-luvulla ja yllätyin: tällaistakin voi siis tehdä. Elämässäni oli pitkä vaihe, jossa Tähtien sota ei näytellyt minkäänlaista roolia, mutta myöhemmällä iällä tämä on tarkoittanut arjesta irtaantumista: saa leikkiä jotakin muuta kuin mitä oikeasti on.
Kumpusen mielestä fantasiahahmoksi pukeutuminen on ensisijaisesti superhauskaa.
– On ihan mieletöntä nähdä, millaista iloa tällainen hahmo voi ihmisille tuoda.
Tähtien sota -fanien mielestä ei ole mikään ihme, että saaga puree edelleen ja saa pauloihinsa yhä uudempia sukupolvia.
– Tähtien sota on edelleen ajankohtainen. Pieni joukko kapinallisia taistelee Imperiumia vastaan, eli kyse on tarinasta, joka kertoo voimaantumisesta ja oman itsen löytämisestä, Raakel Kumpunen summaa.