Norpille saadaan sittenkin kolattua apukinoksia eteläisellä Saimaalla: ”Lumi saatiin viime tingassa”

Saimaannorpan pesintä saattaa olla apukinosten varassa, ellei luonnonkinoksia ehdi muodostua.

Kaksi ihmistä kolaa lunta järveltä rannalle isoon kinokseen. Kinoksen päällä seisoo ihminen, joka mittaa kepillä sen syvyyttä. Taustalla Saimaa jäässä ja metsää.
Näin apukinoksia kolattiin 16. tammikuuta 2024 Saimaan Pihlajavedellä. Kuva: Saara-Miira Kokkonen / Yle
  • Ilona Pesu

WWF:n vapaaehtoiset pääsevät sittenkin kolaamaan saimaannorpalle apukinoksia eteläisellä Saimaalla.

Vielä eilen keskiviikkona oli epävarmaa, onko jäällä riittävästi lunta kinosten kolaamiseksi. Nyt lumimäärä on todettu riittäväksi, kertoo viestinnän asiantuntija Riikka Kaartinen WWF:stä.

Hän kertoo, että Taipalsaarelle on satanut eilisen ja tämän päivän aikana yhteensä 17 senttimetriä lunta.

– Lumi saatiin viime tingassa. Pääsemme siis järjestämään apukinoskolaukset ainakin tulevana lauantaina, Kaartinen kertoo.

Tavoitteena yhteensä 250 kinosta

Saimaannorpan apukinosten teko on luvanvaraista. Luvat myöntää ely-keskus, ja apukinosten kolauksia koordinoi Metsähallitus. WWF:n lisäksi kolaustalkoita järjestää esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitto.

Luonnonsuojelun erityisasiantuntija Riikka Alakoski Metsähallituksesta kertoi eilen keskiviikkona, että apukinosten tekeminen onnistuu melko niukastakin lumimäärästä, mutta lunta joudutaan silloin kokoamaan laajemmalta alueelta.

– Huolestuttavaa on se, ettei luonnonkinoksia ole juurikaan muodostunut. Norpat ovat mahdollisesti pitkälti apukinosten varassa, ellei helmi-maaliskuun vaihteessa vielä tule uusia lumisateita, Alakoski sanoi.

Apukinoksia oli eiliseen mennessä kolattu noin 60, kun tavoitteena on 250. Kinokset täytyy kolata viimeistään helmikuun alkupuolella, sillä norppien pesimärauha alkaa helmikuun puolivälissä.