Helsingin kaupunginteatterin kellarissa on käynnissä eksoottiselta kuulostava operaatio: muusikoiden patinointi.
Maan alla viimeistellään Uusi Eden -musikaalin pukuja. Ompelija-värjäri Mari Solja työstää siisteistä miestentakeista räjähtäneen näköisiä.
Se sopii uuden musikaalikomedian teemaan. Uusi Eden kertoo ydinsodan jälkeisestä maailmasta: Ydinräjähdyksestä on selvinnyt hengissä vain pieni teatteri henkilökuntineen.
– Me revimme puvuntakkeja ja paitoja. Sen jälkeen niihin maalataan valovirhettä. Sitten käytetään turbopastaa, jolla takkeihin saadaan tuhkaa, hometta ja kaikkea mahdollista likaa, pukusuunnittelija Riina Leea Nieminen selittää.
Hän on visioinut esitykseen kolmisenkymmentä pukua, jotka istuvat maailmanlopun kuvastoon.
Lopputuloksen pitäisi kuormittaa ympäristöä mahdollisimman vähän. Uusi Eden on nimittäin pilottiprojekti, jossa kokeillaan Teatterin vihreä kirja -nimistä mallia tuotannon alusta loppuun.
Tavoitteena on saavuttaa kirjan perustaso. Se tarkoittaa, että pukujen, lavasteiden ja tarpeiston materiaaleista puolet olisi kierrätettyä ja 65 prosenttia pysyttäisiin esityksen päätyttyä käyttämään uudelleen.
Tilkut löytyivät leikkuujätteestä
Uutta Edeniä varten Nieminen on käynyt läpi teatterin puku- ja kangasvarastoja ja etsinyt niistä materiaaleja. Hän on luonut esityksen pukuihin estetiikan, jossa käytetään paljon leikkuujätteistä peräisin olevia tilkkuja.
Niemisen on täytynyt miettiä myös materiaalien kestävyyttä, sitä voiko pukuja tai niiden osia jatkokäyttää, kun Uuden Edenin esirippu laskee viimeisen kerran.
– Esimerkiksi kenkien pitää kestää varastossa. Nahkakengät saattavat olla ikuisia, jos niitä huolletaan, mutta muovikengät menevät rikki parissa vuodessa, hän havainnollistaa.
Nieminen kertoo ajatelleensa vihreästi ja kierrättäneensä työssään jo pitkään. Nyt uutta on se, että tuotannon kaikilla osa-alueilla on käytössä malli, jolla hiilijalanjälkeä voi kirjata yhtenevällä tavalla.
Silloin pystytään seuraamaan, miten kierrätyksessä ja hiilijalanjäljen pienennyksessä onnistutaan, näyttävätkö mittarit ensi-illan koittaessa punaista vai vihreää.
Osa lavastuksesta löytyi varastosta
Samaan aikaan toisaalla, Studio Pasilassa, harjoitellaan täyttä häkää Uutta Edeniä. Myös lavastukseen on sovellettu Teatterin vihreää kirjaa.
Lavastaja William Iles kuvaa tehtävää positiiviseksi haasteeksi, johon juuri tässä apokalyptisessä teoksessa oli helppo tarttua.
– Olen sisällyttänyt lavastukseen tuhoutunutta maailmaa: katto on romahtanut. Sen raosta näkyy ulkomaailman ja kuun valoa. Jäljelle jääneen teatterin arkkitehtuuri ja näyttämö ovat romahtaneet, Iles kuvailee.
Myös Iles kävi läpi teatterin varastoja, joihin on aiemmista esityksistä otettu talteen esimerkiksi huonekaluja ja lavasteiden rakenteiden osia.
– Osa esityksen visuaalisuudesta on syntynyt sitä kautta, mitä on sattunut tulemaan vastaan. Se on ollut hauskaa ja luovaa, Iles sanoo.
Lavastuksessa käytetyt tekstiilit ovat ylijäämiä aiempien tuotantojen verhoiluista. Sohvan takana pilkottaa punaista samettia Armfelt-esityksestä vuodelta 2001.
Näyttämöaukkoa reunustavat muhkeat, teatterinpunaiset verhot. Ne ovat päänäyttämön entinen esirippu, joka on otettu käyttöön vuonna 1967.
– Tämä on teatterihistoriaa. Esirippu on nähnyt monen monta esitystä. Tuntee, kuinka painavaa ja laadukasta kangasta se on, Iles sanoo.
Lavastuksen lisäksi hän vastaa Uudessa Edenissä valosuunnittelusta.
Yleensä lavasteet päätyvät jätteiksi
Yleensä vain osa lavastuksesta voidaan jatkokäyttää esityskauden päätyttyä. Loput lajitellaan jätteiksi.
Pohjarakenteita ja runkoja voi muokata uusiksi ja säästää samalla neitseellisen teräksen käytöstä ja hitsauksesta.
Ilesin mukaan verstaalla on osallistuttu ideoiden pallotteluun innokkaasti.
– Kun halusin lavastukseen murtuneita lautoja ja sortuneen betonikaton palasia, verstas keksi, että ne tehdään pahvijätteestä liimaamalla sitä yhteen ja käsittelemällä halutun näköiseksi.
Lopputulos näyttää katsomoon aidolta: betonilta ja palaneelta puulta. Vasta lähietäisyydeltä huomaa, että pahvia se on.
Aurinkopaneelit hyrräävät energiaa
HKT pyrkii Teatterin vihreää kirjaa käyttämällä lopulta hiilineutraaliuteen. Kaikissa tänä vuonna alkavissa tuotannoissa on tarkoitus päästä siihen, että puolet tuotantojen materiaaleista on kierrätetty.
Tuotantojohtaja Antti Rehtijärvi kertoo, että mallia sovelletaan koko taloon, ei vain esityksiin vaan myös rakennuksiin ja muihin toimintoihin.
– Me olemme rakentaneet esimerkiksi oman aurinkovoimalan ja sillä saadaan energiasäästöjä. Aurinkopanelit tuottavat osan meidän sähköstä, noin viisi prosenttia vuodessa.
Kierrättäminen tuo Rehtijärven mukaan pieniä säästöjä, kun materiaaleihin menee vähemmän rahaa. Työaikaa tosin kuluu enemmän, kun vanhasta tehdään uutta.
Siitä teatterilla ei ole vielä tietoa, millaisen hiilijalanjäljen sen toiminta aiheuttaa. Rehtijärven mukaan asiaa vasta lasketaan.
Suurin päästölähde löytyy peilistä
Materiaalien kierrättäminen on alku, mutta sekä lavastaja että tuotantojohtaja muistuttavat, että eniten hiilidioksidipäästöjä syntyy ulkotaiteellisista seikoista, eli yleisön saapumisesta paikalle.
– Me yritämme löytää tapoja, joilla voisimme rohkaista yleisöä tulemaan ympäristöystävällisesti teatteriin. Olemme lisänneet sähköautojen latauspisteiden määrää ja tutkimme, miten voisimme kannustaa ihmisiä käyttämään julkista liikennettä ja pyörää.
William Ilesilla on jo ratkaisuidea.
– Näkisin, että teatterilippuun voisi kuulua päivän HSL-joukkoliikennelippu tai että yleisö käyttäisi kimppakuljetuksia, Iles sanoo.
Tampereella on jo tartuttu tässäkin asiassa toimeen. Siellä pääsee jalkapallon Veikkausliigan ja jääkiekon SM-liigaotteluiden lipulla paikallisen joukkoliikenteen kyytiin.
