Tanska ja Yhdysvallat ovat sopineet keskustelevansa arktisen alueen turvallisuudesta lähiaikoina. Asiasta kertoo Tanskan ulkoministeri Lars Løkke Rasmussen, joka oli käynyt puhelinkeskustelun Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion kanssa perjantaina.
Tanskan ulkoministeriön lausunnon mukaan Rasmussen ja Rubio kävivät noin 20 minuuttia kestäneen puhelinkeskustelun, jonka kerrotaan olleen sävyltään hyvä ja rakentava. Ulkoministerit keskustelivat lisäksi Ukrainasta, Euroopan turvallisuudesta ja Lähi-idän tilanteesta, lausunnossa lisätään.
– Arktinen turvallisuus ei ollut asialistalla, mutta Yhdysvallat, Tanska ja Grönlanti ovat sopineet, että asiasta keskustellaan myöhemmin, Tanskan ulkoministeriö kertoo.
Yhdysvaltain ulkoministeriö viestitti perjantaina, että Rubio oli puhelinkeskustelulla vahvistanut maiden välisen suhteen säilyvän vahvana.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmaissut olevansa kiinnostunut liittämään Tanskalle kuuluvan itsehallintoalueen Grönlannin osaksi Yhdysvaltoja. Trump on myös sanonut, ettei sulje pois sotilaallisen voiman käyttöä saadakseen haluamaansa.
Tanskan pääministeri Mette Frederiksen kertoi 15. tammikuuta käyneensä Trumpin kanssa puhelinkeskustelun ja sanoi ilmaisseensa silloin Trumpille, että Grönlanti saa itse päättää itsenäisyydestään.
Grönlannin pääministeri Mute Egede on myös sanonut, että Grönlanti ei ole myytävänä.
Financial Times uutisoi perjantaina, että viime viikon keskustelu Frederiksenin ja Trumpin välillä oli ollut kiivas. Puhelussa Trump oli vakuuttanut olevansa tosissaan päättäväisyydestään ottaa Grönlanti haltuunsa. Financial Times sanoo lähteidensä olevan eurooppalaisia virkamiehiä.
Trump ilmaisi olevansa kiinnostunut Grönlannin ostamisesta jo vuonna 2019 eli ensimmäisellä presidenttikaudellaan. Tuolloin Tanska ja Grönlanti torjuivat ehdotuksen.
Lähde: Reuters