Venäjän Mustallamerellä uponneet öljytankkerit ovat aiheuttaneet vakavia ympäristövahinkoja ympäri rannikkoalueita.
Venäläisen Interfaxin mukaan joulukuun puolessavälissä uponneiden öljytankkereiden vuodot aiheuttavat edelleen uusia vahingontorjuntatöitä. Uusia öljyvuotojen aiheuttamia ympäristövahinkoja on havaittu 17 uudessa sijainnissa, Interfax uutisoi.
Ympäristövahinkoja on havaittu muun muassa Venäjän Krasnodarin aluepiirillä sekä maan laittomasti miehittämällä Krimin niemimaalla Sevastopolin alueella.
Interfaxin mukaan ympäristövahinkoalueilta poistetaan parhaillaan saastunutta maaperää.
Kreml joutuu avaamaan valtion rahakirstuja vahingontorjuntaa varten. Interfaxin mukaan Venäjän hallituksen ministerit päättivät sunnuntaina käyttää 1,5 miljardia ruplaa (noin 15 miljoonaa euroa) ympäristövahinkojen korjaamiseen.
Venäläiset Volgoneft 212 - ja Volgoneft 239 -öljytankkerit upposivat Kertšinsalmella joulukuun 15 päivä. Asiasta uutisoi muun muassa MTV.
Venäläistankkerit sekä niin kutsutun Venäjän varjolaivaston tankkerit ovat aiheuttaneet lukuisia vaaratilanteita viime kuukausien aikana ympäri maailmaa.
Juttua korjattu 26.1.2025 kello 12.58 Jutussa luki aikaisemmin, että ympäristövahinkoja on havaittu ”Krasnodar Kraissa”. Oikea suomenkielinen ilmaus on Krasnodarin aluepiiri.