Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on tuominnut noin 40-vuotiaan naisen kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen lapsikaappauksesta.
Nainen kaappasi kaksi lastaan Suomesta Venäjälle viime vuoden kesällä. Hän myönsi teon oikeudessa.
Lapsilla oli oleskelulupa Suomeen ja he olivat asuneet Lieksassa syyskuusta 2022 alkaen. Lapset asuivat Lieksassa vanhemmillaan vuoroviikoin, mutta olivat kirjoilla isänsä luona.
Vanhemmilla oli lasten yhteishuoltajuus. Lapset olivat alle kymmenvuotiaita ja kävivät koulua ja esikoulua Lieksassa.
Viime kesänä äiti oli sopinut lasten isän kanssa, että hän vie lapset kesälomareissulle Venäjälle parin kolmen viikon ajaksi. Hän oli luvannut isälle, että lapset palaavat Lieksaan ennen koulun alkua.
Reissun aikana lasten äiti oli kuitenkin ilmoittanut isälle, että ei palauta lapsia Suomeen vaan laittaa lapset kouluun Venäjällä. Hän kertoi palauttavansa lapset sillä ehdolla, että hänen entinen puolisonsa olisi toiminut omaisuuden jaossa naisen vaatimalla tavalla.
Isä sai lapset takaisin Suomeen vasta viime joulukuussa, kun hän itse haki heidät Venäjältä. Lasten äiti oli jäänyt aikaisemmin tutkintavangiksi, kun hän kävi Suomessa.
Lasten äiti oli vangittuna viime vuoden marraskuusta, mutta pääsi vapaaksi oikeuskäsittelyn päätteeksi. Tuomio ei ole lainvoimainen.