Amerikkalaisfirmoissa on tänään tiistaina kriisipalaverin paikka.
Tuntemattoman kiinalaisen Deepseekin tekoälypalvelu romahdutti eilen amerikkalaisten teknologiayritysten pörssiarvoa. Esimerkiksi sirujätti Nvidia halpeni lähes 600 miljardia euroa yhdessä päivässä. Se on Yhdysvaltain pörssihistorian ennätys – eikä sitä todennäköisesti ole rikottu muuallakaan.
Vertailun vuoksi: euromääräisesti Nvidian romahdus oli noin kaksi kertaa suurempi kuin Helsingin pörssin kaikkien yritysten markkina-arvo yhteensä.
Suomalaiset tekoälyn asiantuntijat katsovat tilannetta rauhallisesti. Deepseekin tekoäly on selvä kehitysaskel – kuten monet askeleet ennen sitä.
Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen professori Teemu Roos sanoo, että ehkä jo muutaman kuukauden kuluttua joku toinen taho tuo markkinoille jotain uutta. Kiinalaisilla on nyt tilaisuus hehkuttaa herkullista tilannetta – he pääsivät yllättämään.
– Kehittäjillä ja Kiinan viranomaisilla on varmasti kova into luoda kuvaa mullistavasta uudesta tavasta, jota muut eivät osaa. Siihen voi suhtautua niin luotettavana tietona kuin haluaa, Roos sanoo.
Myös Silo AI:n toimitusjohtaja Peter Sarlin kiinnittää huomion tähän.
– Me itse asiassa tiedämme suhteellisen vähän vielä siitä, miten nämä mallit on koulutettu ja miten paljon resursseja, dataa ja laskentaa on hyödynnetty, hän sanoo.
Deepseekin kehittäjien julkaisemassa akateemisessa paperissa on Sarlinin mukaan yli sata nimeä. Ihan pienestä ja halvasta operaatiosta ei siis ole kyse.
Tekoäly syntyy nyt tehokkaammin
Deepseekin merkittävin ominaisuus on sen tehokkuus.
Se ilmeisesti tarvitsee vähemmän tietojenkäsittelyvoimaa kuin tekoälyt yleensä. Muilta osin Sarlin kuvaa Deepseekin tekoälymallin kuitenkin pohjautuvan arkkitehtuurin, joka on hyvin samankaltainen kuin muut viime vuosina kehitetyt chat-pohjaiset tekoälyt.
Koska kyseessä on avoimen lähdekoodin malli, sen sisältämät innovaatiot tulevat todennäköisesti leviämään nopeasti.
– Se tarkoittaa, että mallit ovat kaikkien saatavilla ja sitä käyttävät organisaatiot pystyvät hyödyntämään niitä paikallisesti.
Kiinalaisen tekoälymallin laajemman menestymisen kannalta lieneekin keskeistä se, ettei tietoja tarvitse syöttää kiinalaisille palvelimille.
Myös Sarlinin johtama Silo AI kehittää avoimen lähdekoodin tekoälymalleja. Yhtiö myytiin hiljattain yhdysvaltalaiselle AMD:lle noin 600 miljoonalla eurolla.
Sähkön kulutuksella on merkitystä
Maailmaan nousee kovaa tahtia uusia datakeskuksia, joissa tekoälylaskenta tapahtuu. Keskusten ympärille taas syntyy uusia energiaa tuottavia laitoksia.
Usein se on tuulivoimaa, mutta viime aikoina myös ydinvoimaa. Microsoftin, Googlen ja Amazonin kaltaiset teknologiayhtiöt investoivat yhä enemmän ydinvoimaan vastatakseen datakeskusten kasvavaan energiantarpeeseen.
On koko maailmalle palvelus, jos joku onnistuu kehittämään vähemmän sähköä syövän tekoälylaskennan.
Sirujätti Nvidialle se voi olla kuitenkin huono uutinen. Yritys on hallinnut tekoälymarkkinoita tuotteillaan, jotka ovat parhaiten mahdollistaneet tehokkaan tekoälylaskennan ja tekoälyn kehittämisen.
Tämä on nostanut niin sirujen kuin yhtiön osakkeiden arvoa. Nyt kiinalainen startup-yritys Deepseek onnistui kuitenkin kehittämään edistyneen tekoälymallin huomattavasti halvemmilla siruilla. Nekin olivat Nvidian siruja, mutta vähemmän kehittyneitä.
Se saa Nvidian osakkeenomistajat haukkomaan henkeään. Kalliiden sirujen myynti ja hinnoittelu täytyy kenties arvioida uudestaan.
Tekoälylaskennan tarve pysyy
Arvio uusien palvelinkeskusten tarpeesta ei mene vielä uusiksi, suomalaisasiantuntijat sanovat.
– Kun jotain asiaa voidaan tehdä tehokkaammin, niin sitä tehdään yleensä aikaisempaa enemmän, Teemu Roos sanoo.
Tähän uskoo myös Silo AI:n Sarlin. Tietojenkäsittelykapasiteetista on huutava pula, käyttöä kyllä löytyy.
– Tällä hetkellä laskentatehosta on puute. Jos tämä vapauttaa laskentaa muuhun, se mahdollistaa uusia innovaatioita ja tekoälyn hyödyntämistä muilla alueilla.
Samalla sähkön tarve kokonaisuudessaan pysyy suurena.
Tänään Yhdysvaltojen pörssien auettua Nvidian osakkeen hinta kallistui hieman eilisestä, mutta pysytteli aikaisempaan verrattuna yhä halpana.