Suomalainen tekoäly-yhtiö myydään noin 615 miljoonalla eurolla

Yhdysvaltalainen yhtiö AMD on sopinut kaupat suomalaisen tekoäly-yhtiö Silo AI:n kanssa.

Peter Sarlin on Euroopan suurimman yksityisen tekoälylaboratorion Silo AI:n toimitusjohtaja ja perustaja.
Tekoäly-yhtiö Silo AI:n toimitusjohtaja Peter Sarlin. Kuva: Seppo Ahava / Yle
  • Sara Hussein
  • Miina Väisänen

Yhdysvaltalainen puolijohdevalmistaja AMD ostaa suomalaisen tekoäly-yhtiö Silo AI:n 665 miljoonalla dollarilla. Asiasta ilmoitettiin keskiviikkona.

Yhtiöiden tiedotteen mukaan Silo AI on Euroopan suurin yksityinen ”tekoälylaboratorio”, jonka kehitystyö hödyttää myös AMD:n tekoälymalleja.

Helsingissä päämajaansa pitävän tekoäly-yhtiö Silo AI:n toimitusjohtaja Peter Sarlin antoi Ylelle haastattelun tekoälystä hiljattain.

– Hypoteesimme on ollut pitkään, että tekoäly luo arvoa osana digitaalisia palveluita ja tuotteita, Sarlin sanoi.

Nyt Sarlinin vuonna 2017 perustettu yritys on myyty Yhdysvaltoihin, mutta Sarlin jatkaa yrityksen johdossa, kerrotaan yritysten yhteisessä tiedotteessa. Yrityskauppa on määrä saattaa loppuun tämän vuoden loppuun mennessä.

Suurin suomenkielinen kielimalli

Silo AI on kehittänyt suomenkielisiä kielimalleja yhteistyössä Turun yliopiston TurkuNLP -tutkimusryhmän kanssa. Reilu vuosi sitten julkaistiin Fin GPT3, joka on suurin puhtaasti suomenkielinen kielimalli.

Keväällä päivänvalon näki suomen, englannin ja ohjelmistokielet kattava Poro-kielimalli. Kesällä Silo AI esitteli pohjoismaisille kielille kehitetyn Vikingin.

– Kun mallit johdetaan primäärisesti suomenkielisestä datasta ja käytetään näitä suuria kieliä vahvistamaan sitä, niin silloin päättelykyky tulee suomenkielisestä datasta. Se tarkoittaa, että nämä mallit kuvastavat sitä tapaa, miten suomen kieltä käytetään, Sarlin kuvailee.

Vuonna 2023 Silo AI:n liikevaihto oli noin 15 miljoonaa euroa ja se työllisti noin 180 henkilöä. Yhtiön asiakkaita ovat muun muassa Philips, Rolls-Royce ja Unilever.

Juttua korjattu 10. heinäkuuta klo 19:04. Korjattu kohtaa, jossa sanotaan, että Silo AI on Euroopan suurin yksityinen tekoälyfirma siten, että se on ”tekoälylaboratorio”.

Juttua korjattu 10. heinäkuuta klo 19:23. Korjattu, että AMD on yhdysvaltalainen puolijohdevalmistaja eikä suomalainen tekoäly-yhtiö.