Itä-Suomen yliopisto pilotoi henkilökunnan yhteiskuljetuksia Kuopion ja Joensuun välillä. Kokeilu alkoi viime syksynä ja sitä jatketaan kevään lukukauden loppuun saakka. Yliopisto päättää kuljetuksen jatkosta toukokuussa.
Itä-Suomen yliopiston yhteyspäällikkö Anna Simolin kokee, että kuljetus tuntuu turvallisemmalta vaihtoehdolta kuin ajaa matka itse. Sen lisäksi hyvä puoli yhteisessä matkustamisessa on keskustelut sellaisten kollegoiden kanssa, joita ei näe usein.
Muuten työajalla tapahtuva matkustaminen hyödynnetään pitämällä vapaamuotoisia kokouksia.
– Kyllä siellä moni tekee myös ihan läppäri sylissä töitä, Simolin kertoo.
Simolin on ollut linja-auton kyydissä muutaman kerran pilotin aikana. Hän matkustaa Kuopiosta Joensuuhun kokouksiin ja sidosryhmätapaamisiin.
Myös opiskelijoilla on mahdollisuus päästä samaan bussiin
Linja-auto kuljettaa työntekijöitä aina torstaisin, ja matkustajamäärä vaihtelee jokaisella matkalla 10:n ja 40:n välillä. Kuopion ja Joensuun välinen matka on noin 150 kilometriä ja siihen kuluu aikaa noin kaksi tuntia. Lähtö on joka toinen viikko Kuopiosta ja joka toinen viikko Joensuusta.
Kestävän kehityksen asiantuntija Maiju Eskelinen kertoo, että ennen pilottia Kuopion ja Joensuun väliä matkustettiin enemmän vuokra-autolla. Autossa on useimmin yhdestä kahteen henkilöä. Osa henkilökunnasta hyödyntää myös joukkoliikennettä.
Yhteiskuljetukset ovat osa yliopiston tavoitetta pienentää hiilijalanjälkeä sekä kestävien ja vastuullisten valintojen tekemistä.
Eskelinen arvioi, että yhteiskuljetus maksaa itsensä takaisin, jos sitä vertaa esimerkiksi vuokra-auton käyttöön.
– Jos kyydissä on kymmenenkin matkustajaa, se on taloudellisesti kestävää.
Kuljetuspäiväksi valikoitui torstai henkilökunnalle tehdyn kyselyn perusteella.
Jos kuljetukseen jää tyhjiä paikkoja, on myös opiskelijoilla mahdollisuus varata paikkoja autoon. Opiskelijoiden osuus matkustajista on kuitenkin pieni, koska heidän on hankala seurata nykyisen varausjärjestelmän kautta, onko autossa tilaa vai ei. Matka on ilmainen kaikille.