Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi 30 päiväsakkoon lääkärin, joka kertoi julkisesti entisen potilaansa salassa pidettäviä terveystietoja heidän tavatessaan kuopiolaisessa ravintolassa lokakuussa 2022. Tuomio tuli virkasalaisuuden rikkomisesta. Lääkäri kiisti syytteen oikeudessa.
Oikeuden mukaan lääkäri ja potilas tapasivat toisensa sattumalta. Potilas ei tunnistanut ensin lääkäriä ja ihmetteli tämän esittämiä kysymyksiä hänen terveydentilastaan.
Samassa ravintolan pöydässä istui myös kaksi muuta henkilöä. Käräjäoikeuden mukaan näyttöä ei ole siitä kuulivatko pöydän ulkopuoliset ihmiset lääkärin puheita.
Tilanne oli kuitenkin entisen potilaan mukaan hänelle ahdistava. Pelko erittäin henkilökohtaisten asioiden leviämisestä aiheutti hänelle unettomuutta ja akuutin stressireaktion. Myöhemmin potilas sai myös muita terveysongelmia.
Lääkäri toimi potilaan hoitavana lääkärinä vuosien 2020–2021 aikana, jolloin hän sai tietoonsa potilaansa salassa pidettäviä terveystietoja.
Lääkärin maksettavaksi tuli päiväsakkoja yhteensä 2 280 euroa. Tämän lisäksi lääkäri velvoitetaan maksamaan entiselle potilaalleen 1 500 euroa akuutin stressireaktion aiheuttamasta tilapäisestä haitasta ja kärsimyksestä ja korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Tuomio ei ole lainvoimainen.