Osuuskauppa Hämeenmaa ottaa keväällä 2025 käyttöön kuljetusrobotteja. Robotteja aletaan hyödyntää pienissä tavaratilauksissa Lahdessa, Hämeenlinnassa, Heinolassa, Forssassa ja Riihimäellä.
Hämeenmaalla ei ole vielä tarkkaa tietoa, mistä kaupoista robottikuljetukset tehdään. Laitteita tulee aluksi vain muutamaan toimipaikkaan.
Osuuskauppa Hämeenmaan toimialajohtaja Taina Penttinen kertoo, että robottikuljetusvaihtoehto tulee näissä toimipaikoissa valittavaksi verkkokauppatilauksiin. Ruokarobotit pystyvät kulkemaan asiakkaan luo 1–2 kilometrin matkoja.
Vastaavia laitteita on ollut käytössä jo maailmalla ja muualla Suomessa. Osuuskauppa Hämeenmaa on halunnut nähdä, miten robotit pärjäävät esimerkiksi talviolosuhteissa.
Ruokarobotteihin on kohdistettu myös ilkivaltaa. Esimerkiksi Pieksämäellä kauppa on joutunut tekemään jopa rikosilmoituksia.
Penttisen mukaan ilkivallan mahdollisuus tiedostetaan myös Hämeessä.
– Riskejä on aina, mutta uskomme, että näistä tulee kyllä enemmän iloa asiakkaille, hän toteaa.
Tulos heikkeni, myynti kasvoi
Osuuskauppa Hämeenmaa julkisti keskiviikkona myös vuoden 2024 tuloksensa. Myynti kasvoi vuoteen 2023 verrattuna kahdella prosentilla, mutta tulos pieneni 53 miljoonasta eurosta 50,6 miljoonaan euroon.
Toimitusjohtaja Olli Vormiston mukaan tuloksen heikkeneminen selittyy pitkälti sillä, että Hämeenmaa laski hintoja marketeissaan. Osuuskauppa teki viime vuonna Hämeessä investointeja 71,4 miljoonalla eurolla. Investointien arvo tuplaantui edellisvuodesta 2023.