Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai lauantaina hälytyksen makeanvedenaltaalle Paraisten Pettebyntielle. Silminnäkijä oli soittanut hätänumeroon nähtyään retkiluistelijan putoavan jäihin Ålön altaalla.
Paikalle hälytettiin pelastuslaitoksen sukeltaja. Sukeltaja tarkasti avannon, mutta ketään ei löytynyt, kertoo päivystävä palomestari Riku Koskinen.
– Kävi lopulta ilmi, että retkiluistelija oli päässyt omin avuin ylös ja lopulta soittanut hätänumeroon itse. Aikaa meni kuitenkin niin paljon, että ehdimme lähettää sukeltajan paikalle.
Koskinen toivookin, että vastaavissa tapauksissa toimittaisiin ripeästi, jotta kalliilta etsinnöiltä voitaisiin välttyä.
– Silminnäkijöitä oli tässäkin tapauksessa paikalla. Pitää myös muistaa, että Etelä-Suomessa jäät ovat nyt olemattomia. Kannattaa välttää niillä liikkumista.