Kun haukiputaalainen Ella Mursu lähti hankkimaan pukua vanhojen tansseihin, kriteerinä oli, että puvun tulee olla jonkin sävyinen sininen.
Tummansininen, kimallekuvioilla koristeltu silkkiunelma löytyikin jo kesän alussa kirpputorilta. Kokonaisuus täydentyi sävyyn sopivilla hansikkailla sekä osittain kirpputorilta löydetyllä korustolla.
Moni tänä vuonna prinsessapäiväänsä viettävä on havitellut mekkoa samoin vaatimuksin kuin Mursu. Oululaisista pukuliikkeistä kerrotaan, että tämän vuoden vanhojen tanssien pukumuodissa korostuvat juuri kimaltelevat kankaat ja tummat värit.
– Glitteri- ja röyhelöhelmaa on ehkä eniten mennyt tänä vuonna. Se on selkeä trendi nyt, että tytöt haluavat isoa, näyttävää, kimmeltävää kangasta, kertoo Ateljé Katarinasta Tiina Mukka.
Pukujen väreissä korostuvat musta, tummanvihreä, -sininen ja -punainen.
– Aikaisempina vuosina on ollut vallassa pastellisävyt, niin nyt näkee mukavasti sitä, että on mennyt paljon semmoisia tummia ja rohkeita värejä, Mukka sanoo.
Pukuliike Zazabellassa on tehty samoja havaintoja. Hanna Sröberg kertoo, että tämän vuoden vanhojentanssimekoissa on viehättänyt glitterinen crystal-kangas.
Kuvagalleriasta voit katsoa Ella Mursun puvun yksityiskohtia ja asusteita. Klikkaa kuvat auki nähdäksesi kuvat isompana.
Haukiputaan lukiossa opiskeleva Mursu kertoo odottavansa perjantain tansseja innolla. Mieluisimmaksi tanssiksi hän mainitsee tangon, wienervalssin askeleet puolestaan ovat ehkä vielä hieman hakusessa.
Viime hetken vinkiksi kanssatanssijoille Mursu antaa tärkeän ohjeen.
– Ei kannata ottaa kauheaa stressiä, koska silloin ei mene hyvin. Se on vain yksi päivä, josta kannattaa ihan oikeasti nauttia.