Porissa odotetaan kiivaasti tietoa räjähdetehtaan sijainnista – Noormarkku ja Meri-Pori arvailujen kohteina

Kaupunginjohtaja Lauri Inna kertoo, että tehtaan sijaintipaikka julkistetaan aikaisintaan ensi viikon lopulla. Sitä ennen on käytävä neuvotteluja viranomaisten kanssa.

Entisen teollisuustontin hieman vääntynyt portti.
Räjähdetehtaan sijanniksi on spekuloitu muun muassa entistä romuttamon aluetta Söörmarkussa. Kuva: Pipsa Uutto / Yle
  • Mika Viljanen
  • Päivi Meritähti

Viikko sitten kerrottu uutinen Forcitin räjähdetehtaan rakentamisesta Poriin käynnisti välittömästi kiivaat spekulaatiot tehtaan tarkasta sijainnista. Sitä ei ole toistaiseksi kerrottu julkisuuteen.

Ylen käymissä keskusteluissa porilaisten päättäjien ja muiden tahojen kanssa TNT-tehtaan sijoituspaikasta on esitetty useita arveluja. Suurin osa niistä kohdistuu Noormarkun ja Meri-Porin alueisiin.

Kaupunginjohtaja Lauri Inna on todennut, että sijaintipaikan kriteereitä ovat muun muassa riittävät suojavyöhykkeet, satamayhteydet, paloasemaverkosto, työntekijöiden saatavuus sekä vesi- ja jätevesilogistiikka.

Satakunnan Kansalle Inna kertoi viime viikolla, että tehdas rakennetaan noin 10 kilometrin etäisyydelle Porin keskustasta.

Romuttamo ja kaatopaikka pohdintojen kärjessä

Yhtenä vaihtoehtona on veikkailtu entistä romuttamon tonttia Söörmarkussa, kymmenisen kilometriä Porin keskustasta pohjoiseen.

Tontti siirtyi kaupungin omistukseen noin puolitoista vuotta sitten konkurssipesältä yhden euron kauppahinnalla. Syynä tähän oli, että tontin maaperän arvellaan olevan saastunut vuosikymmenien jätteenkäsittelytoiminnan jäljiltä.

Toinen Noormarkun suuntaan osuva veikkaus on ollut vanhan kaatopaikan tontti, joka sijaitsee parin kilometrin etäisyydellä Noormarkun keskustasta Pomarkun suuntaan.

Kaupunginjohtaja Lauri Inna ei ota kantaa tuoreimpiin spekulaatioihin asiassa. Hän viittaa Satakunnan Kansan uutiseen Söörmarkun koulun vanhempainyhdistyksen tilaisuudesta, missä osa yleisöstä tulkitsi kaupunginjohtajan vihjanneen tehtaan suunnaksi Söörmarkkua tai Noormarkkua.

Ylelle Inna toteaa puhuneensa oppilasennusteista, joka johti spekulaatioihin aivan jostain muusta.

Meri-Pori täyttäisi kriteerit

Toinen suunta arveluissa räjähdetehtaan sijainnista on Meri-Porissa. Sataman läheisyys, raideliikenne ja vaarallisten aineiden kanssa operoivan teollisuuden tarpeet puoltaisivat juuri Meri-Porin suuntaa, samoin kuin energian saanti.

Kartta Meri-Porin alueesta suhteessa Porin keskustaan.
Meri-Porin alueelta voisi löytyä kriteerit täyttäviä tontteja räjähdetehtaalle. Kuva: Jouni Koutonen / Yle, MapCreator.io, OpenStreetMap

Arvauksissa päällimmäiseksi on noussut Kirrinsannan alue. Kaupunki kaavoitti vuosi sitten Kirrinsantaan teollisuustontteja, joissa on mahdollista käsitellä vaarallisia kemikaaleja. Tontit sijaitsevat Mäntyluodon sataman ja telakka-alueen läheisyydessä.

Ylelle esitettiin näkemys jopa siitä, että nyt Enersensen vuokraama telakka-aluekin voisi olla mahdollinen sijaintipaikka räjähdetehtaalle.

Myös Venatorin pigmenttitehtaan alue on ollut monien listalla, kun räjähdetehtaan sijaintia on arvuuteltu. Kaupunginjohtaja Lauri Inna kuitenkin käytännössä ampui nämä arvelut alas Ylen haastattelussa. Innan mukaan rajoitteena on käynnissä oleva konkurssimenettely.

Tässä vaiheessa hän ei aio kommentoida aihetta enempää.

– Tässä ei ole kyse turhasta salailusta, vaan haluamme varmistaa asiat viranomaisten ja valtionhallinnon kanssa, ja olemme siksi varovaisia.

Inna kertoo, että ensi viikon lopulla on tärkeitä kokouksia. Niitä ennen vahvistusta sijaintipaikasta on turha odottaa.

Näin porilaiset reagoivat viime perjantaina uutiseen räjähdetehtaan tulosta kaupunkiin.