Tampereen Hämeenkadun ampumistapauksen käsittely voi jatkua hovioikeudessa.
Murhasta elinkautiseen tuomittu Terno Alkki Rikhard Hedman, 37, saattaa valittaa Pirkanmaan käräjäoikeuden keskiviikkona antamasta tuomiosta.
Puolustusasianajaja Henry Saleva kertoo, että he päättävät päämiehensä kanssa mahdollisesta tyytymättömyyden ilmaisusta maanantaina.
Asianajaja arvostelee perusteluja
Saleva löytää tuomiosta arvosteltavaa. Hän sanoo yllättyneensä siitä, että käräjäoikeus arvioi teon murhaksi muun muassa sillä perusteella, että se oli tehty vakaasta harkinnasta, mutta ei sillä, että teko olisi tehty erityistä raakuutta tai julmuutta osoittavalla tavalla.
Saleva uskoi, että näyttö ei käräjäoikeudessa riittäisi siihen, että teko olisi tehty vakaasti harkiten eli tarkkaan etukäteen suunnitellusti.
– Siitä lähtisin ilman muuta valittamaan.
Saleva ei myöskään usko, että käräjäoikeudessa toisena murhan perusteluna ollut yleisen vaaran aiheuttaminen menisi hovioikeudessa läpi.
Saleva sanoo, että lopulta päätöksen mahdollisesta valituksesta tekee hänen päämiehensä.
Käräjäoikeudessa Hedman kertoi tyytyvänsä tuomioon. Hän sanoi tuolloin, että ei aikoisi valittaa tuomiosta.
Puolustusasianajaja arvostelee myös sitä, että esitutkinnassa poliisi selvitti asiaa pitkään epäiltynä tappona ja rikosnimike muuttui murhaksi vasta myöhemmin.
Omaisten asianajaja tyytyväinen tuomioon
Omaisten asianajaja Kari Eriksson pitää käräjäoikeuden tuomiota hyvin perusteltuna.
– Oikeus katsoi, että teko oli suunnitelmallinen. Siellä oli monta eri vaihetta, miten sitä oli valmisteltu ja miten uhri saatiin paikalle, Eriksson sanoo.
Eri mieltä Eriksson on oikeuden kanssa siitä, oliko tekotapa erityisen raaka ja julma. Oikeus katsoi, että teko oli kyllä raaka ja julma, mutta ei murhan tunnusmerkistön vaatimalla tavalla.
Erikssonin mielestä myös tältä osin tunnusmerkit täyttyivät.
– Viimeinen laukaus oli jo teloituksen omainen, Eriksson sanoo.
Eriksson kertoo olleensa varhaisessa vaiheessa sitä mieltä, että tapauksessa täytyy nostaa syyte murhasta, vaikka poliisi tutki tapausta tappona.
Yle ei tavoittanut syyttäjää kommentoimaan tuomiota. Syyttäjä vaati oikeudessa nimenomaan tuomiota murhasta.
Apulaisprofessori: Teossa poikkeuksellisinta tapahtumapaikka
Turun yliopiston rikosoikeuden apulaisprofessori Tatu Hyttinen ei pidä murhatuomiota kovin yllättävänä. Hänen arvionsa perustuu julkisuudessa olleisiin tietoihin.
Hyttinen arvioi, että teko itsessään on siten epätyypillinen, että se tapahtui avoimesti paikalla, jossa oli paljon ihmisiä.
Poikkeuksellisen teosta tekee Hyttisen mukaan myös se, että se aiheutti paljon vaaraa muille ihmisille. Tekoaikaan Tampereella oli käynnissä opiskelijatapahtuma ja keskustassa oli liikkeellä paljon väkeä.
Hyttisen mukaan käräjäoikeus perusteli hyvin ja asiantuntevasti, miksi teko täytti kaksi murhan tunnusmerkeistä, eli että se oli tehty vakaasti harkiten ja että se aiheutti vakavaa yleistä vaaraa.
– Oikeus perusteli myös ihan hyvin, miksi ei täyty erityisen raa’an ja julman tekotavan tunnusmerkistö, Hyttinen sanoo.
Hyttinen sanoo ymmärtävänsä, että monen mielestä toisen tappaminen ampumalla kolme laukausta keskellä katua voi vaikuttaa erityisen raa’alta ja julmalta tekotavalta.
Murhan tunnusmerkistössä raa’an ja julman tekotavan kriteeristö on Hyttisen mukaan aika kireä. Se perustuu siihen, että lähtökohtaisesti tappo on raakaa ja julmaa, ja jotta teko on murha, sen täytyy olla poikkeuksellisen raakaa ja julmaa.