Helsingin seudun liikenne HSL kokeilee uudenlaista, vain kymmenen minuuttia voimassa olevaa ratikka- ja bussilippua seuraavien kolmen kuukauden aikana. Uudistus astui voimaan eilen keskiviikkona.
Moni julkisen liikenteen käyttäjä vaikutti olevan tänään torstaina sitä mieltä, että kymmenen minuuttia on liian lyhyt aika.
– Saattaa mennä kyllä vähän kiireeksi. Itse korottaisin sen keston 20 minuuttiin, sanoo Kallion lukioon ratikalla kulkeva lukiolainen Noel Escartín.
Kokeilussa olevalla lipputyypillä on erilainen aikarajoitus kuin tavallisilla lipuilla. Liikennevälineestä pitää poistua ennen kuin 10 minuutin voimassaolo ehtii päättyä. Matkustaja voi myös ostaa ja aktivoida uuden 10 minuutin lipun ratikassa tai bussissa ennen kuin ensimmäisen lipun voimassaolo ehtii päättyä.
Tavallisilla lipuilla riittää, että lippu on voimassa, kun astuu sisään liikennevälineeseen.
Lyhyen keston lisäksi useampi matkustaja piti kokeilussa olevien lippujen hintaa korkeana.
– Se on ihan hyvä uudistus, jos lipun hinta on tosi edullinen, vaikka euron tai jotain sinne päin, sanoo helsinkiläinen Ulla Väisänen.
Hän kuitenkin hämmästyy kuullessaan todelliset hinnat: 1,90 euroa Punavuoren ja Alppilan alueella asuville, ja 2,20 euroa Vallilan, Eiran ja Hernesaaren asukkaille.
Kokeilussa ovat mukana vain nämä neljä postinumeroaluetta.
Nyt ei testata A-vyöhykkeen lippua
– Tässä on tutkimuksellinen kulma. Selvitämme, minkälainen kysyntä on lyhyen ajan matkalipuista ja miten hinta vaikuttaa kysyntään, lippukehityksestä vastaavan osaston päällikkö Rauno Särkkäaho HSL:sta kertoo.
Särkkäaho korostaa, että HSL ei kokeile nyt uutta lipputuotetta, esimerkiksi Helsingin kantakaupunkiin kaivattua pelkkää A-vyöhykkeen lippua.
Myöskään laskelmia kymmenen minuutin kertalipun tuotosta tai käyttäjämääristä ei ole etukäteen tehty.
– Lyhyistä matkoista on tullut asiakkailta toiveita, ja sen takia selvitämme, minkälaista kysyntää sillä olisi.
Julkisen liikenteen käyttäjämäärät ovat jälleen kasvaneet, mutta vielä ei olla ennen koronapandemiaa matkustaneiden määrässä. Viime vuonna HSL:n liikennevälineeseen astuttiin sisälle yli 361 miljoonaa kertaa, kun vielä vuonna 2019 matkoja tehtiin 396 miljoonaa.
Helsinkiläispoliitikot kannattavat yhtä vyöhykettä keskustaan
Kaikki Helsingin kaupunginvaltuuston ryhmänjohtajat olivat aiemmin Ylen haastattelussa yhtä mieltä siitä, että joukkoliikenteen lippujen hintojen tulisi olla halvempia.
Kaikki ryhmänjohtajat myös kannattivat HSL:n lippuvyöhykejärjestelmän uudistamista niin, että Helsingin keskustan alueella voisi ostaa vain yhden vyöhykkeen lippuja nykyisen kahden sijaan.
Lisätty 14.2.2025 kello 11.34 lause: Matkustaja voi myös ostaa ja aktivoida uuden 10 minuutin lipun ratikassa tai bussissa ennen kuin ensimmäisen lipun voimassaolo ehtii päättyä.