Nato-maiden FLF-joukot tullaan sijoittamaan Suomessa Rovaniemelle ja Sodankylään, kertoo puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.).
– Suomen Naton läsnäolon osalta asiat etenevät hyvin, Häkkänen kertoi tänään torstaina Naton puolustusministerikokouksessa Brysselissä.
FLF ( forward land forces ) eli etulinjan maajoukot, tarkoittaa muiden Nato-maiden joukkoja, jotka ovat läsnä ja harjoittelevat rauhan aikana. Normaalioloissa maavoimajoukot harjoittelevat ja kouluttautuvat yhdessä kansallisten joukkojen kanssa.
Yle kertoi FLF-joukkojen sijoittamisesta Rovaniemelle ja Sodankylään syyskuussa.
Kokouksessa on puolustusministerin mukaan keskusteltu muun muassa Ukrainan tukemisesta ja rauhanneuvotteluiden kriteereistä.
– On selvää, että juna on liikkeellä tässä asiassa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on avannut keskustelun Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa ja ilmoittanut asiasta myös Ukrainan presidentille Volodymyr Zelenskyille.
Trumpin mukaan neuvottelut sodan lopettamiseksi Ukrainassa alkavat välittömästi.
Puolustusministerikokouksen keskusteluista kävi Häkkäsen mukaan kuitenkin hyvin ilmi, että Euroopalla on oltava keskeinen rooli rauhanjärjestelyissä.
– Nyt keskustelu on alkanut. Totta kai toivon, että Euroopan maat kykenevät yhdistämään mahdollisimman nopeasti omat resurssinsa ja poliittiset näkemyksensä ja toimimaan yhtenäisenä joukkona.
Suomi kannattaa puolustusmäärärahojen nostoa
Häkkäsen mukaan hallitus sekä ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta tp-utva ovat päättäneet myös kannattaa Nato-maiden puolustusmäärärahojen nostoa.
Nykyisellään Nato-jäsenten puolustusmäärärahojen tulee olla vähintään kaksi prosenttia kansallisesta bruttokansantuotteesta.
Tarkka prosenttitaso määräytyy Häkkäsen mukaan todennäköisesti ensi kesäkuun puolustusministerikokoukseen mennessä.
– Suomen hallitus ottaa prosenttiarvioon kantaa siinä vaiheessa, kun aletaan nähdä, mihin se suurin piirtein asettuu.
Häkkäsen mukaan Brysselin puolustusministerikokouksessa kävi selvästi ilmi, että Yhdysvaltain puolustusministeri on sitoutunut Natoon.
Tästä huolimatta Euroopan maiden täytyy Häkkäsen mukaan ryhtyä nopeasti nostamaan omaa puolustuskykyään ylös.
– Käyttämään rahaa, mutta ennen kaikkea saamaan sillä rahalla aikaiseksi. Eli joukkoja, komentorakenteita, kalustoa, puolustusteollisuutta voimakkaasti ja nopeasti ylös.
Tälle on Häkkäsen mukaan tarve, jotta Yhdysvallat kykenee keskittymään entistä enemmän Kiinan sotilaallisen painoarvon kasvuun indopasifisella alueella.
– Nyt on Euroopan hallitusten, ministereiden, poliitikkojen ja pääministereiden tehtävä vakuuttaa kansalaiset siitä, että Euroopan pitää ihan oikeasti ryhtyä käyttämään enemmän resursseja puolustukseen.