Suomeen tarvitaan hurja määrä uusia asuntoja – muuten edessä on hintaralli, arvioi selvitys

Tällä hetkellä uusien asuntojen rakentaminen on romahtanut, eikä selvää elpymistä ole nähtävissä.

Uusia kerrostaloja rakenteilla.
Selvityksen mukaan uusia asuntoja olisi rakennettava seuraavan parin kymmenen vuoden aikana jopa 700 000. Kuvassa rakennustyömaa Espoossa joulukuussa 2022. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
  • Elli-Alina Hiilamo
  • Antti Parviala

Uusien asuntojen kauppa takkuaa, mutta tuoreen selvityksen mukaan uusia asuntoja tarvitaan silti vuosittain jopa kymmeniätuhansia.

Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tekemän selvityksen mukaan Manner-Suomeen olisi rakennettava vuosittain 31 000–35 800 uutta asuntoa seuraavan parin vuosikymmenen aikana. Korkeampi asuntotarpeen määrä perustuu Tilastokeskuksen tekemään väestöennusteeseen ja matalampi valtiovarainministeriön ennusteeseen.

Yhteensä uusia asuntoja olisi selvityksen mukaan rakennettava noin 600 000–700 000 vuoteen 2045 mennessä.

Tällä hetkellä uusien asuntojen rakentaminen on romahtanut. Vuonna 2023 uusia asuntoja laitettiin rakenteille noin 21 000, mikä on vähiten viimeisten kymmenen vuoden aikana. Selvää elpymistä ei myöskään ole nähtävissä, tiedotteessa todetaan.

– Jos tuotantomäärät eivät tulevina vuosina nouse nykyisestä kuopasta tarvetta vastaavalle tasolle, edessä voi olla hintojen kohoaminen ja uusi kasvupiikki, VTT:n erikoistutkija Terttu Vainio sanoo tiedotteessa.

Vilkkainta kasvua Helsingissä ja Tampereella

Asuntojen tarpeeseen vaikuttaa etenkin väestöennusteen mukainen nettomaahanmuutto, mutta muillakin asioilla on merkitystä.

Uusia asuntoja tarvitaan selvityksen myös sisäisen muuttoliikkeen takia. Suurten kaupunkiseutujen väestön odotetaan yhä kasvavan, ja niille sijoittuisi 85 prosenttia tarvittavista uusista asunnoista, selvityksessä todetaan. Vilkkainta kasvua ennakoidaan Helsingin ja Tampereen seuduille.

Muita asuntotuotantotarpeeseen vaikuttavia tekijöitä ovat kotitalouksien koko ja asuntokannan poistuma. Edellisessä viisi vuotta sitten julkaistussa selvityksessä uusien asuntojen tarpeen keskeiseksi ajuriksi nähtiin yksinasumisen ja yhden aikuisen talouksien määrä.

Tämä trendi on erikoistutkija Terttu Vainion mukaan toteutunut vieläkin voimakkaammin kuin silloin arvioitiin.

– Arvioimme, että asuntoja kohdentuisi vuoteen 2029 mennessä 51 asuntoa sataa henkilöä kohden, mutta tämä toteutui jo vuonna 2023. Uudessa ennusteessa kehitysvauhtia on hieman hidastettu, ja arvion mukaan suhdeluku olisi 53 vuonna 2045, Vainio toteaa tiedotteessa.

VTT:n tekemän selvityksen ovat tilanneet Rakennusteollisuus RT, ympäristöministeriö, Kuntaliitto, Kuntarahoitus ja Finanssiala.

Uusien asuntojen kauppa on hyytynyt

Viime syksynä uusia valmiita asuntoja oli myymättä noin 5 000, arvioi valtiovarainministeriön johtama rakennusalan suhdanneryhmä. Ryhmän mukaan myymättömien uusien asuntojen määrä oli poikkeuksellisen suuri ja asuntojen myyminen hidasta.

Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Veera Holappa arvioi tuolloin, että taustalla on asuntosijoittajien vähentynyt kysyntä.

– Uudet asunnot ovat tyypillisesti menneet asuntosijoittajille ja kun korot nousivat, asuntosijoittajat eivät enää ostaneet niitä. Sen takia kysynnän lasku on ollut selvästi voimakkaampaa uusissa asunnoissa kuin vanhoissa, Holappa sanoi.

Rakennusyhtiö YIT kertoi viime viikolla, että se on onnistunut lähes puolittamaan valmiiden tyhjien asuntojensa varaston tarjoamalla hinta-alennuksia ja muita etuja ostajille. YIT:n toimitusjohtaja Heikki Vuorenmaa arvioi, että asuntokauppa on elpymässä hieman viime vuodesta, mutta asuntorakentaminen pysyy edelleen alhaisena.

14.2. klo 13.16 lisätty Terttu Vainion video