Kouvolan kaupunki ei enää myönnä sotaveteraaneille ja heidän omaisilleen tukea. Kaupunki maksaa vielä tälle vuodelle yhteensä 15 000 euroa Tammenlehvän Pohjois-Kymen Perinneyhdistys ry:lle ja Sotainvalidien Kymi-Karjala Perinneyhdistys ry:lle.
Kaupungin tuella sotaveteraanien lesket ja puolisot ovat saaneet esimerkiksi jalkahoitoja ja siivousapua, jotka eivät kuulu lakisääteisiin palveluihin.
Yhdistysten toiminnanjohtajan Olli-Pekka Männistön mukaan apua jaetaan vielä tämä vuosi kaupungin tuen avulla. Yksi puoliso voi saada vuodessa yhden siivouksen ja kaksi jalkahoitoa.
Kouvolan kaupunginhallitus päätti keväällä 2023, että tuki pienenee asteittain ja päättyy kokonaan vuonna 2026. Tuen tarve on vähentynyt koko ajan.
Yhdistysten apu jatkuu
Olli-Pekka Männistön mukaan kaupunki on hoitanut asian tyylikkäästi. Männistön mukaan yhdistysten toiminta leskien hyväksi ei lopu kaupungin tuen loppuessa. Parhaillaan yhdistyksissä mietitään, kuinka rahaa kerätään leskien tukemiseksi jatkossa.
– Joku keino keksitään, Männistö sanoo.
Syksyllä esimerkiksi veteraanikeräys keskittyy juuri leskien auttamiseen.
Leskiä ja puolisoita on Kouvolan alueella noin 140.