Kumpi on isompi ja parempi? Tampereen areenan ja kolmen vuoden tauon jälkeen avatun Helsingin areenan välillä käynnistyi heti pienoinen nokkapokka.
Tampereen kaupungin pormestari Kalervo Kummola arvosteli jyrkästi Helsingin areenan puheita viestipalvelu X:ssä.
– Melkoisia valheita päästelivät Helsinki-hallin uudet omistajat. Halliin ei ole koskaan mahtunut 16 000 ihmistä, eikä mahdu, koska permannolla ei ole uloskäyntejä toisella puolella, Kummola kirjoitti.
Kummolan mukaan myös Helsingin tekniikassa olisi parantamista.
Helsinki: Olemme suurempia
Helsingin areenan osti kiinteistösijoitusyhtiö Trevian Kasvu LP ky. Halli on nyt siirtynyt suomalaisomistukseen.
Trevian Asset Management oy:n toimitusjohtaja Reima Södervall sanoo, että areenat ovat kapasiteetiltään hyvin lähellä toisiaan. Hänen mielestään Helsingin areena on kuitenkin vähän suurempi.
Helsingin areenan kokoontumistilan enimmäismäärä on Södervallin mukaan 15 900, mutta konserttikäytössä sinne mahtuu 15 500.
Tampereen areena taas ilmoittaa nettisivuillaan, että sen konsertteihin mahtuu 15 000.
Helsingin areenan ovet avattiin eilen vuosien tauon jälkeen ulkopuolisille. Tältä siellä näyttää:
Jääkiekkopeleihin Helsingin halli lupaa paikat maksimissaan 13 500 katsojalle.
– Ero on suhteellisen pieni ja molemmat areenat pystyvät palvelemaan Suomen mittakaavassa hyvin suuria yleisömääriä, Södervall sanoo.
Hyvä vaan, jos pormestari puolustaa
Pormestari Kummolan kannanotto nousi puheenaiheeksi Tampereen areenan lounaspöydässä.
– Sehän kuulostaa hyvältä, että pormestari meitä puolustaa, mutta en tiedä onko sille tarvetta, sillä tapahtumajärjestäjät tietävät kapasiteettimme eri tapahtumatyypeissä, toimitusjohtaja Marko Hurme sanoo.
Hurmeen mukaan heillä on seuraavat kaksi vuotta jo erittäin hyvä varaustilanne. Usein pitää myydä eioota.
– On alalle erittäin hyvä uutinen, että tarjolla on isompia puitteita.
Olennaista on Marko Hurmen mukaan se, että nämä kaksi areenaa kilpailevat nyt saman mittakaavan tapahtumissa.
Hän muistuttaa, että katsojaluvut vaihtelevat suuresti tapahtumien mukaan.
– Keskilavakonserttiin meille mahtuu 15 500, jääkiekkopeliin karvan alle 13 000.
Hurmeen mukaan nyt neuvotellaan isojen urheilutapahtumien järjestämisestä vuosina 2028–2029.
Niissä areenat kisaavat oletettavasti rinta rinnan.
Tämä Tampereella on Helsinkiä paremmin
Reima Södervall myöntää, että Helsingin hallin tekniikka on vanhentuneempaa kuin Tampereen areenalla.
Södervall kehuu Tampereella olevan ”moderneinta mahdollista tekniikkaa”.
– Helsinki-hallin osalta olemme tehneet laajat investointisuunnitelmat areenan modernisoimiseksi, ja tämä sisältää miljoonien edestä teknisiä investointeja.
Södervall ei haluaisi nähdä kilpailua negatiivisena, vaan hän uskoo kahden ison areenan vahvistavan toinen toisteen.
– Nauttikaamme nyt siis ensisijaisesti siitä mahdollisuudesta, että areenatapahtumia voidaan järjestää useammalla paikkakunnalla ilman vastaavia rajoituksia.
Yle kysyi hallien eroista useilta tapahtumajärjestäjiltä, mutta nämä eivät halunneet ottaa kantaa asiaan.
Helsingin pormestari Juhana Vartiainen iloitsi maanantaina siitä, että kaupunki saa paikan taas ”ylivoimaisesti kansakunnan merkittävimpänä tapahtumapaikkana”: