Vaasan kaupunki hakee kymmeniä varhaiskasvatuksen ammattilaisia riveihinsä.
Työtä on tarjolla yhteensä 41:lle varhaiskasvatuksen opettajalle, erityisopettajalle, päiväkodinjohtajalle, sosionomille ja päiväkotityöntekijälle.
Tehtävistä 31 on suomenkielisiä ja lopuissa vaaditaan ruotsinkielen taitoa.
Vaasassa on 37 kunnallista päiväkotia, joissa työskennellään ryhmän kielen mukaan joko suomeksi, ruotsiksi tai molemmilla kotimaisilla.
Suurin pula on opettajista, sanoo Vaasan varhaiskasvatuksen johtaja Anna Buss. Kaupunki tarvitsee varhaiskasvatukseen yhteensä 29 opettajaa.
Reilu viikko sitten Vaasan kaupunki ilmoitti 27 avoinna olevasta opettajanpaikasta peruskoulussa.
– Opettajista on valtakunnallinen pula, ja pikku hiljaa meillä rupeaa myös eläköitymään opettajia, ja siksi heitä rekrytoidaan enemmän, Buss toteaa.
Hän ei pidä kuitenkaan varhaiskasvatuksen avoinna olevien tehtävien määrää poikkeuksellisena. Hän muistelee, että viime vuonna haettiin vielä enemmän väkeä.
Onko Vaasaan vaikea saada varhaiskasvatuksen ammattilaisia ?
– Katsotaan, mitä tämä rekrytointi tuo. Toivottavasti saadaan päteviä hakijoita, Buss vastaa ja luonnehtii, että päteviä hakijoita saisi olla enemmänkin.
Avoinna olevista tehtävistä vakituisia on 29.