Leikkipuistot vetävät perheitä ympäri vuoden – talvisin iäkkäämmät vanhemmat vievät lapsiaan puistoon nuoria enemmän

Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan jopa vanhempien oman lapsuuden leikkipuistokokemukset ovat yhteydessä siihen, kuinka usein he käyvät lastensa kanssa leikkipuistoissa.

Kysyimme Jyväskylän Mäki-Matin perhepuistossa ulkoilleilta lapsilta, mitä tekemistä puistossa on tähän aikaan vuodesta.
  • Elisa Kallunki

Leikkipuistoissa leikitään niin pakkasessa kuin helteessä.

– Tuoreen tutkimuksemme tulosten mukaan oli ilahduttavaa huomata, että Suomessa pikkulapsiperheet vierailevat leikkipuistoissa ympäri vuoden, sanoo varhaisvuosien liikuntakasvatuksen dosentti Anne Soini Jyväskylän yliopistosta.

Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan alle kouluikäisten lasten perheet käyvät leikkipuistossa talvisin keskimäärin kerran viikossa, keväisin ja syksyisin puolestaan noin kaksi kertaa viikossa. Pikkulapsiperheiden aktiivisinta leikkipuistoaikaa ovat kesät, jolloin käyntejä on viikossa keskimäärin kolmesta neljään.

Tutkimuksessa nuoret ja alemmin koulutetut vanhemmat kävivät lastensa kanssa talviaikaan leikkipuistoissa harvemmin kuin iäkkäämmät ja korkeammin koulutetut vanhemmat.

Mitä lähempänä kotia leikkipuisto on, sitä useammin siellä käydään

Leikkipuistokäynteihin vaikuttaa kaikkina vuodenaikoina eniten leikkipuistojen etäisyys kodista.

– Mitä lähempänä leikkipuisto oli, sitä useammin siellä vierailtiin. Jos perheellä ei ollut käytössä omaa pihaa, perheet vierailivat leikkipuistossa useammin kuin ne perheet, joilla oli oma piha, Anne Soini sanoo.

Lisäksi vanhemmat, joilla on omasta lapsuudestaan leikkipuistokokemuksia, vievät lapsiaan muita useammin leikkipuistoon. Tämä yhteys näyttäytyi erityisesti keväisin ja kesäisin.

Lapsen sukupuolella ei tutkimuksen mukaan ole vaikutusta siihen, kuinka usein hänen kanssaan lähdetään puistoon leikkimään. Myöskään maksullisiin harrastuksiin osallistuminen ei tutkimuksen mukaan vähennä leikkipuistossa käymistä.

Talvikunnossapito ulottuu vain pieneen osaan leikkipuistoja

Kaksi äitiä leikkii lastensa kanssa Mäki-Matin perhepuistossa Jyväskylässä.
Jyväskylän Mäki-Matin perhepuisto kuuluu niihin leikkipuistoihin, joissa on kunnossapito talvisinkin. Kuva: Timo Hytönen / Yle

Anne Soinin mukaan pikkulapsiperheiden ympärivuotinen leikkipuistojen käyttö tukee sitä, että leikkipuistoja olisi tarpeen pitää kunnossa myös talviaikaan.

– Olisi tietenkin hienoa, että telineet ja välineet ovat kunnossa ja turvallisia käyttää. Toisaalta siellä voisi olla vaikka lumikasoja ja luonnon elementtejä, joita voi hyödyntää liikunnallisissakin leikeissä.

Pimeänä vuodenaikana myös valaistus on oleellista.

Esimerkiksi Jyväskylän kaupungin runsaasta sadasta leikkipuistosta talvikunnossapito ulottuu kymmeneen puistoon. Neljää leikkipuistoa huolletaan talvisin kokonaisuudessaan, ja kuudessa talvikunnossapito koskee pienten lasten leikkialueita.

– Lumisateen jälkeen puhdistetaan välineet ja kulkuväylät lumesta. Tarvittaessa kulkuväyliä hiekoitetaan, jos on liukkaita kelejä. Roskikset tyhjennetään ja roskat kerätään, Jyväskylän kaupungin viherpalvelupäällikkö Tiina Mäkinen kertoo.

Tiina Mäkinen toteaa, että leikkipuistoissa saa omalla vastuulla leikkiä ympäri vuoden, vaikka kunnossapitoa ei talvella olisikaan. Talvikunnossapitoa ei hänen mukaansa voida ulottaa kaikkiin puistoihin, mutta sitä pyritään hänen mukaansa kohdistamaan eri puolille kaupunkia.

– Kunnossapito on aika käsityövaltaista, kun sinne ei oikein koneita voi viedä. Näinä päivinä ja näinä vuosina resursseja ei ainakaan ole voitu lisätä, Tiina Mäkinen sanoo.

Mäki-Matin perhepuisto Jyväskylässä
Jyväskylän Mäki-Matin perhepuisto 25. helmikuuta. Kuva: Timo Hytönen / Yle

Puistot ovat helppoja liikkumisen ja kohtaamisen paikkoja

Leikkipuistojen käyttöä kaikkina vuodenaikoina edistää tutkimuksen mukaan se, että puistoja rakennetaan lähelle koteja. Ne ovat lapsille ja aikuisillekin kohtaamisen paikkoja ja edistävät myös perheiden yhdenvertaisuutta.

– Leikkipuistot ovat kaikille avoimia, maksuttomia ja sillä tavalla helposti saavutettavia liikkumis- ja kohtaamispaikkoja, Anne Soini sanoo.

Kyselytutkimukseen osallistui noin 560 vanhempaa eri puolilta Suomea. He vastasivat vuonna 2023 kyselyyn yhden alle kouluikäisen lapsensa leikkipuistokäyntien osalta. Tutkimus julkaistiin tammikuussa European Early Childhood Education Research Journal -tiedejulkaisussa.