Kouvolan lääkärihelikopterin tukikohtaan etsitään jo kovakuntoisia ensihoitajia – palkka jopa 4 500 euroa

Tukikohdan toiminta käynnistyy vuonna 2026. Kentän rakennustyöt Utissa valmistuvat Finnhemsin mukaan syyskuussa.

Lääkäri keskustelee helikopterihenkilökunnan kanssa.
Lääkärihelikopterissa työskentelee sekä lääkäreitä että ensihoitajia. Kuvituskuva. Kuva: Toni Pitkänen / Yle
  • Heikki Koskinen

Kouvolan Uttiin rakennettavaan lääkärihelikopterin tukikohtaan rekrytoidaan jo henkilökuntaa. Kentistä vastaava valtionyhtiö Finnhems on palkaamassa viittä ensihoitajaa Kouvolan tukikohtaan.

Finnhemsin kiinteistöpäällikkö Kimmo Pendolinin mukaan kentän rakennustyöt edistyvät Kouvolan Utissa suunnittelusti.

– Rakennusurakka on valmis syyskuun aikana ja sen jälkeen alkaa tukikohdan varustaminen muun muassa tukikohdan kalustaminen, sanoo Pendolin.

Tukikohdan toiminta käynnistyy vuonna 2026. Kouvolan tukikohdan on arvioitu työllistävän yhteensä parisenkymmentä työntekijää.

Kouvolan Uttiin tulevan lääkärihelikopteri tukikohdan työmaa helmikuun 2025 lopulla.
Kouvolan Uttiin tulevan lääkärihelikopteri tukikohdan työmaa helmikuun 2025 lopulla. Kuva: Finnhems

Työtä kovan paineen alla

Ensihoitajan työtehtävissa lääkärihelikopterissa autetaan kriittisesti vammautuneita tai sairastuneita potilaita pysymään hengissä, kunnes heidät saadaan lennätettyä sairaalaan.

Kaakkois-Suomen kopterin lennot Utin tukikohdasta tulevat ulottumaan laajalle alueelle pääkaupunkiseudulta itärajalle.

Karttagrafiikka näyttää, että lääkärihelikopterin tontti sijoittuu Utin lentoaseman pohjoislaitaan.
Lääkärihelikopterin tukikohta sijaitsee Kouvolan Utissa, jossa on jo ennestään puolustusvoimien helikopteritoimintaa. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap

Kovaa kuntoa vaaditaan

Lääkärihelikopterissa työskentelevän ensihoitajan kokonaispalkka vaihtelee tällä hetkellä 4 100–4 500 euron välillä roolista riippuen.

Kouvolan tukikohtaan palkattavan ensihoitajan ei välttämättä tarvitse asua paikkakunnalla, sillä työvuoroja suoritetaan vuorokauden mittaisissa vuoroissa, joiden jälkeen on pidempi vapaa.

Lääkärihelikopterin ensihoitajalta vaaditaan hyvää fyysistä kuntoa. Esimerkiksi 200 metrin uinnista on suoriuduttava alle viiteen minuuttiin ja esineen sukeltaminen veden alta täytyy onnistua.

Lopulliset valinnat esihoitajan tehtäviin tehdään ensi kesäkuussa.

Itse valintaprosessi on monivaiheinen, ja se sisältää erilaisia kyky- ja persoonallisuustestejä sekä psykologin haastatteluja.

FinnHEMSin Kuopion tukikohta.
Finnhems on valtionyhtiö joka pyörittää kaikkia Suomen kahdeksaa lääkärihelikopteritukikohtaa. Arkistokuva. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Suomen kahdeksas tukikohta

Finnhems avaa lääkärihelikopteritukikohdan yhdessä Kymenlaakson hyvinvointialueen kanssa. Lääkärihelikopteritoiminta on osa terveydenhuollon hallinnonalaa.

Noin tuhannen neliön suuruiseen tukikohtaan tulee muun muassa majoitus- ja koulutustiloja sekä helikopteri- ja ajoneuvohallit.

Täsmennetty 24.03.2025 11:35, täsmennetty juttuun että lääkärihelikopteritoiminta kuuluu osaksi terveydenhuollon hallinnonalaa, eikä pelastustoimea.