Kuopion museon uudessa näyttelyssä paneudutaan vanhoihin kansanuskomuksiin. Uskomukset ovat peräisin Itä-Suomesta 1600–1900-luvuilta.
Myyttiset, metsän kätköissä -näyttely on ensimmäinen museon itse tuottama kokonaisuus vaihtuvien näyttelyiden tilaan. Näyttely on avoinna vuoden 2026 tammikuun loppupuolelle saakka.
Näyttely on ainutlaatuinen, koska siinä yhdistyvät ensimmäistä kertaa kulttuurihistorialliset uskomukset ja luonnontieteelliset ilmiöt ja niiden selitykset.
Osa entisajan uskomuksista on hyvin alkukantaisia, jopa yleismaailmallisia. Esimerkiksi käsitys maailman rakenteesta on yleismaailmallinen. Ympäri maailmaa uskottiin, että maailmankaikkeutta kannattelee puu, pylväs tai vuori.
– Kulttuurivaikutteet ovat levinneet kautta aikojen, kertoo Kuopion kulttuurihistoriallisen museon intendentti Matleena Billington.
Kokeneet tekijät oppivat uutta
Näyttelyä valmisteltiin ja rakennettiin yli kahden vuoden ajan. Teema kosketti myös tekijöitä, kertoo Kuopion luonnontieteellisen museon luontopedagogi Mari Wikholm.
Wikholm kertoo oppineensa uutta muun muassa menneen ajan uskomuksista ja ihmisten suhtautumisesta erilaisiin eläinlajeihin. Esimerkiksi sisiliskoa pidettiin pahuuden lähettiläänä.
– Se oli ihmisten mielestä epäilyttävä rajapinnan olento. Ei ihan käärme eikä nelijalkainen, vaan jotain siltä väliltä, Wikholm kertoo.
Billington on vaikuttunut siitä, kuinka kunnioittavasti ennen suhtauduttiin luontoon ja metsään. Billingtonin mielestä siitä voisivat ottaa oppia myös tässä ajassa elävät ihmiset.
– Kenties nämä näyttelyn teemat ja täällä esillä olevat uskomukset johdattavat meitä tähän suuntaan, Billington sanoo.
Museolla järjestetään näyttelyn aikana työpajoja ja opastuksia. Suunnitteilla on myös luentosarja.