Suomen itäisin masssahiihto, Ilomantsissa järjestettävä Pogostan hiihto, on jouduttu perumaan.
Tapahtumaa ei järjestetä tänä vuonna poikkeuksellisen heikon lumitilanteen takia.
– Lunta on koko talven aikana ollut vähän. Tulevalle kahden viikon jaksolle on luvassa hieman lumisadetta mutta ei tarpeeksi. Ennustettujen plusasteiden takia arvioimme, että lumen määrä ei tule oleellisesti lisääntymään, sanoo tapahtumaa järjestävän Ilomantsin Urheilijat ry:n puheenjohtaja Raija Tahvanainen tiedotteessa.
Osa hiihtotapahtumista on sopeutunut heikkoon lumitilanteeseen lyhentämällä reittiä tai tykittämällä lunta ladulle. Tahvanaisen mukaan Pogostan hiihdon 30 kilometrin lenkkiä ei pysty pilkkomaan pienempiin osiin, eikä lumetus täällä ole realistinen vaihtoehto.
Vuodesta 1977 lähtien järjestetty tapahtuma on jouduttu perumaan kaksi kertaa aiemmin: kerran lumen vähyyden ja kerran koronan vuoksi.
Ensi vuonna Pogostan hiihto järjestetään 14. maaliskuuta.