Ähtäri aloitti valtuuston ylimääräisen kokouksen valmistelun – ”Emme tiedä, keihin poliisin esitutkinta kohdistuu”

Seitsemän valtuutettua vaatii, että osa valtuutetuista pidätetään luottamustoimista poliisin esitutkinnan ajaksi. Taustalla ovat kaupungin antaman lainoituksen epäselvyydet.

Ähtärin kaupunginvaltuuston kokous 21.10.2024.
Seitsemän ähtäriläistä valtuutettua on vaatinut ylimääräistä kokousta luottamushenkilöiden pidättämisestä luottamustoimista esitutkinnan ajaksi. Arkistokuva. Kuva: Tuomo Rintamaa / Yle
  • Jaana Mattila

Ähtärin kaupunki sai maanantaina 3. maaliskuuta pyynnön ryhtyä järjestämään ylimääräistä kaupunginvaltuuston kokousta.

– Pyynnön jättäjät haluavat käsitellä mahdollista luottamushenkilöiden pidättämistä luottamustoimista poliisin esitutkinnan ajaksi, kertoo kaupunginjohtaja Perttu Sonninen.

Poliisi tutkii tällä hetkellä Ähtärin kaupungin laina-asioihin liittyvää päätöksentekoa vuosilta 2018 – 2020. Osa tutkittavista valtuutetuista on edelleen luottamustehtävissä.

Lisää: Ähtärissä joukko valtuutettuja vaatii poliisitutkinnassa olevien luottamushenkilöiden eroa

Sonninen ei osaa tässä vaiheessa arvioida, milloin ylimääräinen kokous järjestettäisiin.

Kaupunki ei ole toistaiseksi saanut poliisilta tietoja esitutkinnasta eli mitä ja ketä tutkinta koskettaa.

– Se vaikuttaa asian valmisteluun ja sitä kautta kokouksen järjestämisen aikatauluun.

Koska kyse on valtuutettujen luottamustoimista pidättämisestä, asian valmistelussa täytyy Sonnisen mukaan edetä tietyn järjestyksen ja sääntöjen mukaisesti.

Kokous on joka tapauksessa järjestettävä joko kiireellisesti tai käsiteltävä valtuuston normaalin kokousaikataulun mukaisesti, koska valtuutetut sitä vaativat.

– Se, miten asiaa lähdetään valmistelemaan, täytyy ratkaista ennen kuin kaupunginhallitus voi tehdä valtuustolle mitään esitystä. Emme kuitenkaan tiedä, kehen poliisin esitutkinta kohdistuu, Sonninen huomauttaa.

Määräajaksi ei voi erottaa

Juristi Kirsti Lamberg Kuntaliiton lakiyksiköstä toteaa, että valtuusto voi pidättää luottamushenkilön luottamustoimista poliisin esitutkinnan tai oikeudenkäynnin ajaksi, mikäli asiassa on tehty rikosilmoitus ja esitutkinta on aloitettu.

Määräajaksi luottamushenkilöä ei ole mahdollista erottaa.

Yle kertoi helmikuussa, että poliisi on aloittanut esitutkinnan Ähtärin päätöksenteosta.

Poliisi ei tuolloin kertonut, keitä rikoksesta epäillään ja millä rikosnimikkeillä asiaa tutkitaan.

Ähtärin kaupunginjohtaja Sonninen kertoo, että kaupunki on jättänyt poliisille pyynnön saada ilmoituksen esitutkinnan aloittamisesta.

– Esitutkintalain perusteella tutkinnanjohtaja päättää, antaako hän ilmoituksen vai ei. Sitäkin säätelee lainsäädäntö eli missä tilanteessa tutkinnanjohtajalla on oikeus antaa se tai jättää antamatta.

Valtuustossa edelleen luottamuspulaa

Ähtärin valtuustossa tunnelmat ovat odottavat.

Kaupunginvaltuuston toisen puheenjohtajan Niina Ylisen (sd.) mukaan luottamus ei ole palannut tämän kevään aikana valtuustossa työskentelyyn.

Hän tarkoittaa sillä loppuvuoden 2024 tapahtumia, joissa valtuusto käsitteli kahden luottamushenkilön, perussuomalaisten Jarkko Salon ja Juha Nortusen, vapaaehtoista eroamista luottamuspulan vuoksi.

Erinäisten vaiheiden jälkeen Ähtärin kaupunginvaltuusto päätyi erottamaan kaupunginhallituksen, mutta valitsi kuitenkin samat henkilöt uudelleen kaupunginhallitukseen.

Salo ja Nortunen kuuluvat niihin seitsemään valtuutettuun, jotka vaativat nyt poliisitutkinnan kohteena olevia luottamushenkilöitä eroamaan toimistaan.

Ylisen mielestä Ähtärissä olisi nyt tärkeä keskittyä tulevaan ja niihin hyviin asioihin, joita kaupungissa on.

Asiat pitää tietenkin selvittää, mutta hän uskoo vilpittömästi, että päätöksentekijät ovat halunneet Ähtärin parasta.