Myös S-pankkiin tehtiin palvelunestohyökkäys – mobiilipankkiin ei pääse, verkkosivut eivät toimineet hetkeen

Pankin mukaan asiakkaiden tiedot ja varat ovat turvassa hyökkäyksestä huolimatta.

S-Pankin mobiilisovellus on auki puhelimessa. Näytöllä lukee: tapahtui virhe.
S-pankin mobiilisovellus ei avautunut tiistai-iltapäivänä noin puoli viiden aikaan. Kuva: Aalto Puutio / Yle
  • Anni Kavander

S-pankin palveluissa on havaittu tiistaina häiriöitä.

Ongelmia esiintyy S-pankin verkkopankissa, mobiilisovelluksessa sekä S-pankin verkkosivuilla. Pankin verkkosivut olivat tiistaina ainakin hetken kokonaan kaatuneet.

Korttimaksaminen kassoilla toimii kuitenkin normaalisti, pankki kertoo tiedotteessaan.

Pankin mukaan häiriöiden syyksi on selvinnyt palvelunestohyökkäys.

– Asiakkaiden tiedot ja varat ovat turvassa, S-pankki kertoo tiedotteessaan.

Sivustojen toimintaa seuraavan Downdetector-sivuston mukaan häiriöilmoitusten määrässä on alkanut selkeä nousu hieman ennen neljää.

Myös Osuuspankkiin kohdistui aiemmin tiistaina palvelunestohyökkäys.