Nainen, joka katui olla mies

Keväällä 2012 ”Sametti” kuulee sanat, jotka tulevat mullistamaan hänen elämänsä.

”Hoidon aloittamiselle ei ole estettä.”

Pian, hän voisi aloittaa kehoa muokkaavat trans­hoidot. Pian, hän olisi vihdoin mies.

Kahdeksan vuotta myöhemmin Sametti palauttaa sukupuolimerkintänsä takaisin naiseksi.

Transhoidot, joiden piti korjata hänet, olivat rikkoneet hänet.

Jo lapsena Sametti koki kehonsa vääränlaiseksi. Fyysiset piirteet tuntuivat vierailta – jopa vastenmielisiltä.

– Muistan aikoja, kun katsoin itseäni peilistä ja itkin. Tuntui, etten pystyisi enää jatkamaan elämistä naisena.

Hän esiintyy jutussa nimimerkillä arkaluonteisen aiheen vuoksi.

Sametti hakeutui sukupuolenkorjausprosessiin 23-vuotiaana. Muutti nimensä ja sukupuolimerkintänsä. Otti testosteronihoitoja. Poistatti rinnat, kohdun ja munasarjat.

– Nyt ajattelen, että se oli elämäni pahin virhe. Transhoidot ovat pilanneet kehoni ja elämäni.

Harvinaista vai yllättävän yleistä?

Siitä, kuinka paljon Sametilla on kohtalontovereita, on ristiriitaista tietoa.

Tampereen yliopiston nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala ja Setan erityisasiantuntija Maarit Huuska kohtaavat työssään satoja Sametin kaltaisia, sukupuoliristiriidan kanssa kipuilevia nuoria.

Huuska toimii Seta ry:llä Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksessa, kun taas Kaltiala vastaa Tampereen yliopistollisessa sairaalassa sukupuoli­ahdistusta kokevien nuorten arvioinneista.

Huuska kertoo, että tuoreen ja laajan amerikkalaistutkimuksen mukaan vain kaksi prosenttia transitioituneista on tyytymättömämpiä sukupuolenkorjauksen jälkeen.

Kaltialan mukaan sama tulos nousee esiin myös vanhemmissa, sukupuoli-identiteetin tutkimusklinikoiden seurantatutkimuksissa.

Tuloksissa on kuitenkin aukkoja.

Kaltialan mukaan tutkimuksissa on kiistanalaista se, kuka ylipäätään katsotaan ”katujaksi”.

Hän huomauttaa, että amerikkalaistutkimus perustuu anonyymeihin henkilöihin, jotka ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä nettikyselyssä.

– Kyselyyn ovat voineet vastata kaikki transihmiseksi itsensä määrittelevät henkilöt. Heistä osa on saanut hoitoja ja osa ei.

– Tutkimuksessa ei ole tietoa transitioituneista, jotka eivät ole vastanneet kyselyyn.

Sen sijaan aiemmat seurantatutkimukset perustuvat vain aktiivisiin, takaisinkorjausta pyytäneisiin potilaisiin sekä vanhoihin vuosikymmeniin.

– Näissä tutkimuksissa on kato potilaista, jotka eivät ole palanneet hoitopaikkaansa kertomaan, olivatko he tyytyväisiä vai eivät.

– Lisäksi katujiksi lasketut henkilöt ovat transitioituneet keski-ikäisinä ja jo 1970–1990-luvuilla. Nykyään hoitoihin hakeutuvat ovat kehitysikäisiä nuoria, joiden riski katua on myös suurempi.

Kaltiala sanoo, että kansainvälisten potilasrekisteritutkimusten mukaan keskimäärin jopa 30 prosenttia keskeyttää hoitojen käyttämisen.

– Tämä viittaisi siihen, että potilaan identiteettikokemus on muuttunut, sillä feminiinisenä tai maskuliinisena pysyminen vaatii elinikäistä hormonihoitoa.

– Suomessa keskeyttäneiden määrä on perusteellisten tutkimusprosessien vuoksi pienempi, noin kymmenisen prosenttia.

Katujien määrä kasvussa?

Kaltiala pelkää, että Sametin kaltaiset tarinat tulevat lisääntymään.

Viime vuosikymmenen aikana transhoitoihin hakeutuvien määrä on nelinkertaistunut.

Huuskan mukaan kasvu kertoo edistyksestä – hyväksyvän ilmapiirin ja tietoisuuden lisääntymisestä – kun taas Kaltiala näkee sen huolestuttavana ilmiönä.

Hänestä nuorten normaali identiteetin hakeminen ja sukupuoliahdistus ovat sekoittuneet toisiinsa.

– Eivät kaikki nuoruudessa itsensä eri sukupuoliseksi määrittelevät tarvitse lääketieteellistä hoitoa.

– Moni nuori ajattelee virheellisesti, että kasvun ja kehityksen vaikeudet johtuvat sukupuolesta, jolloin korjaushoidot eivät ratkaise ongelmia.

Kaltiala ja Huuska ovatkin erimielisiä siitä, tulisiko hoitoihin pääsyn kynnystä madaltaa.

Nykyisen translain mukaan 18 vuotta täyttänyt voi juridisesti korjata sukupuolimerkintänsä ja aloittaa leikkaushoidot, jos hänellä on siihen oikeuttava diagnoosi.

Seta haluaisi ihmisoikeussyistä poistaa täysi-ikäisyysvaatimuksen ja mahdollistaa monien muiden Euroopan maiden tavoin sukupuolimerkinnän korjaamisen myös alaikäisille.

Huuska sanoo, että Seta kannattaakin nykyisen psykiatrisen mallin sijaan tietoon perustuvan suostumuksen mallia.

Siinä hoidettavalle kerrotaan hoidon eduista ja riskeistä, ja henkilö itse tekee päätöksen, jatkaako fyysiseen hoitoon.

– Detransitioituvien määrä voi kasvaa, mitä vaikeampaa hoidon saaminen on.

Huuska tarkoittaa, että mitä hitaampia hoitoprosessit ovat, sitä pidemmälle nais- tai miestyypilliset piirteet ehtivät kehittyä.

Tällöin lopputuloksena voi olla pettymys, jos kaikkiin piirteisiin ei pystytä enää vaikuttamaan.

Kaltialan mukaan kasvavana trendinä onkin, että hoitoihin pitäisi päästä entistä aiemmin ja helpommin.

– Uskon, että katujien määrä lisääntyy, mitä helpompaa hoitoihin pääsy on.

Tiede vs transliike

Kahdeksan vuoden ajan Sametti eli miehenä.

Se, mitä hän kuitenkin oivalsi oli, ettei hänen alkuperäinen kehonsa ollut väärä. Hän vain koki sen olevan.

– Minulla oli diagnosoimattomia, todellisuuden tajun hämärtymiseen liittyviä psykologisia ongelmia.

Sametti uskoo, että jos psykologiset ongelmat tunnistettaisiin ja hoidettaisiin entistä paremmin, moni onnistuneesti transitioitunutkin olisi saattanut luopua hoidoista.

Hänestä tulisi tutkia tarkemmin, missä määrin transkokemus on seurausta muista ongelmista.

– Mielestäni ei ole eettistä tehdä peruuttamattomasti kehoa muokkaavia hoitoja ihmisille, jotka ovat tällaisessa tilassa.

Sametin mielestä ydinongelmana on, ettei asiaa lähestytä lääketieteellisesti, vaan siitä on tehty poliittinen asia.

– Olen vihainen transliikkeelle siitä, kuinka he haluavat helpottaa hoitoihin pääsyä, sekä hiljentää kriittisen keskustelun ja tutkimuksen.

Kaltiala sanoo, että pahimmillaan tutkijoiden hiljentäminen voi johtaa tutkimusten keskeytymiseen.

– Se taas vaikuttaa suoraan potilasturvallisuuteen, jota haluaisimme kaikki kuitenkin yhdessä parantaa.

Hän painottaa, ettei terveydenhoito saa olla poliittisesti ohjailtavissa, vaikka aihe olisi kuinka kovan debatin kohteena.

– Korjaushoitojen, kuten muidenkin lääketieteellisten hoitojen, tulee olla jatkuvan kriittisen arvionnin kohteena, ja sen pitää perustua tutkimusnäyttöön, ei poliittiseen huutoäänestykseen.

Huuska sanoo, että väliintulon syynä on halu kehittää transihmisten terveyteen liittyvää tutkimusta siten, että se vastaisi paremmin heidän tarpeisiinsa.

Nyt Sametti elää loppuikänsä vangittuna rikotussa kehossa.

– Transsukupuolisuus ei ole vain glitteriä ja sateenkaaria. En tule koskaan saamaan takaisin mun alkuperäistä, muokkaamatonta kehoa, vaan jään pysyvästi vailinaiseksi naiseksi.

Sametti toivoo, että hänen tarinansa myötä katuminen tunnistettaisiin vakavana ja todellisena ilmiönä, ja että lääketiede ja transliike tiedostaisivat oman vastuunsa asiassa.

– Elän ikuisessa helvetissä ja haluan estää, että minun kaltaisiani ei enää tule.