Suomessa syntyneet ulkomaalaistaustaiset nuoret aikuiset työllistyvät ja kouluttautuvat suomalaistaustaisia harvemmin, käy ilmi työ- ja elinkeinoministeriön selvityksestä.
Pellervon taloustutkimuksen tekemässä tutkimuksessa ilmeni, että 18–29-vuotiaat ulkomaalaistaustaiset nuoret ovat useammin työttöminä tai työvoiman ulkopuolella suomalaistaustaisiin ikätovereihinsa verrattuna.
He myös suorittavat harvemmin toisen ja kolmannen asteen tutkintoja. Koulutuksesta jälkeen jäävät erityisesti miehet.
Eroja selittää tutkimuksen mukaan vanhempien heikko sosioekonominen asema, joka heijastuu myös lapsen koulutukseen ja työmarkkinoille pääsyyn.
Suomessa syntyneillä ulkomaalaistaustaisilla tarkoitetaan henkilöä, jonka vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla. Heidän määränsä on kasvanut Suomessa merkittävästi.
Ministeriön mukaan vuonna vuonna 2010 Suomessa syntyneitä ulkomaalaistaustaisia nuoria aikuisia oli noin tuhat, kun taas vuonna 2023 heitä oli yli 15 000. Iso osa heistä on 1990-luvun alussa Somaliasta, Jugoslaviasta ja Neuvostoliitosta Suomeen muuttaneiden lapsia.