Lahti karsii tulevina vuosina leikkialueidensa määrää.
Lahdessa on tällä hetkellä noin 150 leikkialuetta. Kaupunginpuutarhuri Kirsi Kujala kertoo tavoitteena olevan, että kaupunkiin jäisi noin 90 leikkialuetta.
Kaupunki laatii parhaillaan suunnitelmaa leikkialueista seuraavalle 10 vuodelle, mutta Kujalan mukaan tarkoitus on poistaa huonokuntoisia ja ilkivallalle alttiita leikkialueita nopealla aikataululla.
Ajatus on sulkea noin 7 leikkipaikkaa vuodessa, kun tällä hetkellä poistotahti on 3–4 vuodessa.
– Leikkialueet vaativat jatkuvaa huoltoa, turvatarkastuksia ja siivoamista. Henkilötyö on kallista. Se maksaa, kun auto ja ihminen liikkuvat, Kujala sanoo.
Yhden leikkialueen uudistamisen kustannukset ovat noin 150 000 euroa. Leikkipaikkoja vähentämällä kaupunki pyrkii kohdistamaan rahat niihin paikkoihin, jotka palvelevat lapsia parhaiten.
Poistettavat leikkialueet säilyvät puistoina
Tavoite on, että leikkialueiden verkosto pysyy laajana, ja että taajama-alueella lähin leikkialue löytyy kävelymatkan päästä vielä alueiden vähentämisen jälkeenkin.
Laadittavassa suunnitelmassa otetaan huomioon muun muassa leikkialueiden kunto, etäisyydet asukkaista ja läheisistä leikkialueista, käyttöaste ja leikkivälineiden turvallisuus. Tarkastelussa otetaan huomioon myös nykyinen lapsiperheiden määrä alueella ja ennusteet tulevasta kehityksestä.
Kaupunginpuutarhuri Kirsi Kujala muistuttaa, että suunnitelma myös elää. Poistettavaksi päätetty leikkipaikka voidaan säilyttää, jos alue kehittyy.
Käytöstä poistuvat leikkialueet säilyvät useimmiten viheralueina tai puistoina.
– Sinne voi jäädä penkkejä, nurmikkoa tai hiekkakenttiä, joissa voi edelleen pelata tai leikkiä, Kujala sanoo.
Omalahti-sivustolla on avattu kysely, jossa asukkaat voivat tarkastella ja kommentoida leikkialueiden poistoehdotuksia.
Leikkialueiden palveluverkkotarkastelu etenee Lahden kaupunkiympäristölautakunnan käsiteltäväksi huhtikuussa.
Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.