Iso osa suomalaisista ei luota siihen, että oikeuslaitos ja viranomaiset kohtelevat raiskauksen uhreja oikeudenmukaisesti, käy ilmi ihmisoikeusjärjestö Amnestyn raportista.
Etenkin luotto oikeuslaitokseen on heikolla tolalla. Kyselyyn vastanneista 56 prosenttia luotti melko vähän tai ei lainkaan oikeudenmukaiseen kohteluun oikeuslaitoksessa. Amnestyn mukaan seksuaalirikoksesta ilmoittaminen on vaikeaa erityisesti vähemmistöihin kuuluville naisille.
– Vähemmistöasemassa olevat naiset eivät katso haluavansa tai voivansa tehdä rikosilmoituksia seksuaalirikoksista, koska he epäilevät, että he tulisivat kohtaamaan syrjintää, rasismia ja vähemmistövihamielistä asennetta poliisin taholta, sanoo Pia Puu Oksanen Amnesty Internationalin Suomen osastosta.
Puu Oksanen on sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntija.
Hänen mukaansa poliisin toimintaa tulisi uudistaa, jotta luottamus kohenisi. Hän ehdottaa ratkaisuksi muun muassa poliisien koulutusta uhrisensitiivisistä kuulustelumenetelmistä sekä traumatietoisuudesta ja sukupuolitietoisuudesta.
– Myös poliisin ennaltaehkäisevän toiminnan malli tulisi laajentaa koskemaan koko Suomea, Puu Oksanen sanoo.
Puu Oksanen kommentoi aihetta Ylen aamussa perjantaina.
Raportin aineisto kerättiin viime vuonna. Verkkopohjaisen kyselyn toteutti Aula Research, ja siihen vastasi yli tuhat ihmistä. Virhemarginaali on kaikkien vastaajien tasolla neljä prosenttiyksikköä suuntaansa.
Juttua muokattu 7.3.2025 kello 7.51. Täydennetty Pia Puu Oksasen kommenteilla.