Raha- ja työntekijäpulan vaivaamat hyvinvointialueet ovat alkuvuosinaan laatineet rankkoja säästösuunnitelmia. Ilta-Sanomien selvityksen mukaan pienellä paikkakunnalla pääsee nyt entistä harvemmin esimerkiksi lääkäriin.
Lehti on koonnut tiedot terveysasemien ja lääkärivastaanottojen karsimissuunnitelmista kaikilta hyvinvointialueilta ja Helsingistä. Sen mukaan koko maassa lääkäripalvelut on lakkautettu tai niitä ollaan lakkauttamassa yli sadalta terveysasemalta.
Tämän lisäksi lääkäripäivystystä on tarjolla korkeintaan muutaman kerran viikossa noin 50 terveysasemalla.
Keski-Suomen hyvinvointialueen lääkäripalveluihin on tulossa Ilta-Sanomien keräämien tietojen mukaan paljon muutoksia tämän vuoden aikana. Osa muutoksista on jo toteutunut.
Jyväskylän Säynätsalon terveysaseman toiminta loppui jo vuodenvaihteessa. Tämän vuoden loppuun mennessä lääkärin päivystys loppuu kuudelta paikkakunnalta. Ne ovat Kannonkoski, Kivijärvi, Kyyjärvi, Luhanka, Multia ja Toivakka.
Esimerkiksi Luhangan terveysasema on nykyisin auki vain joka toinen keskiviikko, Kivijärvellä ja Multialla kerran viikossa. Kyyjärvellä tarjolla on vain sairaanhoitajan vastaanotto.
Kymmenkunta keskisuomalaista terveysasemaa muuttuu tai on muuttunut paikalliseksi sote-asemaksi, jossa palveluja on vaihtelevasti tiettyinä päivinä viikossa.
Tällaisia paikallisia sote-asemia ovat Ilta-Sanomien mukaan Hankasalmi, Jyväskylän Tikkakoski ja Korpilahti sekä Karstula, Kinnula, Konnevesi, Petäjävesi, Pihtipudas ja Uurainen.
Lehden listalla on myös Jämsä. Siellä yöpäivystys lakkaa syksyllä, mutta muuten Jämsässä säilyy sosiaali- ja terveyskeskus, jolla on myös ilta- ja viikonloppupäivystystä, toisin kuin suurimmalla osalla muista alueen terveyskeskuksista.