Tampereen Raholan liikuntakeskus on tullut uudestaan huutokaupattavaksi.
Nettihuutokauppa alkoi viime viikon perjantaina ja kestää runsaat neljä viikkoa. Tällä hetkellä korkein tarjous on 50 000 euroa.
Liikuntakeskus huutokaupattiin jo kerran, mutta Ulosottolaitos ei voinut hyväksyä korkeinta tarjousta. Asian vahvistaa kihlakunnanvouti Tytti Koskinen-Vaara. Syytä tarjouksen hylkäämiseen hän ei kerro.
Ensimmäisessä huutokaupassa korkein tarjous oli 843 000 euroa.
Ulosottolaitos myy kiinteistön verovelkojen maksamiseksi.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Aamulehti.
Isot verovelat
Raholan liikuntakeskuksessa on kaksi kuntosalia sekä salibandy-, futsal- ja sulkapallokenttiä.
Vuonna 2022 sekä verottaja että työeläkeyhtiö Varma hakivat liikuntakeskusta pyörittävää Suomen Urheiluhallit oy:tä konkurssiin. Verohallinnon saatavat olivat tuolloin nousseet liki 460 000 euroon.
Hakemukset kuitenkin peruttiin.
Viime vuonna Raholan liikuntakeskuksen yrittäjä sai tuomion veropetoksesta, kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta.
Saman yrittäjän tekemisistä on uutisoitu myös leipomoalalla.