”Ei oltaisi uskottu, että näin käy” – sisäilmaongelmat ajavat Vaasan keskussairaalan osastoja evakkoon

Uuden H-talon kuudennen kerroksen lattiapinnoitteesta löytyi kohonneita määriä 2-etyyli-1-heksanolia.

Vaasan keskussairaalan kyltti alakulmasta kuvattuna.
Kuudennen kerroksen muuttoa väistötiloihin suunnitellaan. Kuva: Jarkko Heikkinen / Yle
  • Terhi Varjonen

Vaasan keskussairaalan vasta pari vuotta käytössä ollut H-talo joutuu jo osittain remonttiin.

Rakennuksen kuudennessa kerroksessa havaittiin sisäilmaongelmia melkein heti muuton jälkeen vuonna 2023.

Ylihoitaja Johanna Syrén Pohjanmaan hyvinvointialueelta kertoo, että sekä hoitohenkilökunta että potilaat ovat kertoneet oireistaan.

– Limakalvot, hengitystiet, silmät ja osittain ihokin ovat oireileet, listaa Syrén.

Kuudennessa kerroksessa ovat palliatiivinen osasto, syöpä- ja veritautien osasto sekä sisätautien ja neurologian osasto.

Palliatiivinen osasto on ollut H-talossa vasta puoli vuotta, joten sieltä ei ole raportoitu oireista.

Sisäilmaongelmien alkuperä, lattiapinnoite, on kuitenkin koko kerroksessa sama.

Väistötilat sairaalanmäeltä

Nyt osastoille etsitään väistötiloja.

Syrén kertoo, että suunnitelmia tehdään jo, jotta muutto väliaikaisiin tiloihin saadaan toteutettua hyvin.

– Tavoitteena on, että kunnostus alkaa kesällä ja siihen mennessä pitää henkilökunnan ja potilaiden olla muualla. Meillä on muutama vaihtoehto tässä sairaalanmäellä, kertoo Syrén.

Väistötiloja ei ole haettu keskussairaalan aluetta kauempaa.

Koko kerroksen remontoinnin arvioidaan kestävän kuudesta yhdeksään kuukautta.

Potilaspaikkoja osastoilla on viitisenkymmentä. Hoitohenkilökuntaa osastoilla on 60–80. Lisäksi osastoilla työskentelee lääkäreitä, siivoojia ja laboratoriohenkilökuntaa.

Hoitohenkilöstö on kuitenkin se, joka osastoilla on potilaiden lisäksi pidemmän aikaa kerrallaan.

– Onhan tämä tietysti kaikin puolin todella valitettavaa ja ja ikävä tilanne. Ei oltaisi uskottu, että näin käy. Totta kai henkilökunta on sitä mieltä, että tämä on raskasta.