Pohjois-Savon hyvinvointialue järjestää henkilöstölleen toukokuun puolivälissä juhlat Kuopion jäähallissa. Hyvinvointialueen itse järjestämän ohjelman lisäksi tapahtumaan sisältyy laulaja-lauluntekijä Paula Vesalan konsertti.
Hyvinvointialueen mukaan ohjelma on rakennettu henkilöstökyselyn toiveiden mukaan. Juhlien tavoitteena on vahvistaa yhteisöllisyyttä ja kiittää työntekijöitä, joiden avulla hyvinvointialueen tilinpäätös on 20 miljoonaa euroa ennakoitua parempi.
Hyvinvointialueen mukaan tapahtuman kokonaiskustannukset alittavat selvästi toteutukseen varatun noin 170 000 euron budjetin. Vastaava summa on käytetty kahtena edellisenä vuonna henkilöstölle tarjottuun joululounaaseen.
Tapahtuman järjestää Real Albert Promotion, joka on Kuopion kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja, kokoomuksen Allu Koskisen yritys. JUKO ry:n pääluottamusmies Tiina Jauhiainen varmistaa Ylelle Savon Sanomien tiedon, että Koskisen yhtiö oli ainoa, joka vastasi hyvinvointialueen tarjouspyyntöön.
Hyvinvointialueella työskentelee noin 12 800 henkilöä.