Ähtärin kaupunginvaltuusto ei pidättänyt valtuutettuja luottamustoimista

Asiaa käsiteltiin valtuuston ylimääräisessä kokouksessa suljettujen ovien takana. Taustalla on poliisitutkinta kaupungin antamista lainoituksista.

Kylttejä alekkain, joissa lukee kaupunginjohtaja, hallintojohtaja, valtuustosali ja kaupunginhallitus.
Ähtärin kaupunginvaltuusto kokoontuu kaupungintalolla. Kuva: Elina Niemistö / Yle
  • Tuomo Rintamaa

Ähtärin kaupunginvaltuusto päätti maanantaina alkuillasta, että sillä ei ole käytössään tietoja, joiden perusteella se voisi pidättää valtuutettuja luottamustoimesta poliisin esitutkinnan ajaksi.

Poliisi tutkii Ähtärin kaupungin päätöksentekoa eläinpuistoyhtiöille myöntämissään laina-asioissa. Poliisi ei ole kuitenkaan kertonut, ketkä ovat tutkinnan kohteena ja mistä rikosnimikkeistä.

– Kaupunginvaltuusto päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että sillä ei ole käytössään tarpeeksi tietoja luottamushenkilöiden toimestaan pidättämisen tueksi. Sen takia valtuusto päätti velvoittaa hallituksen valmistelemaan asian uusiksi, mikäli näitä nimiä saadaan, Ähtärin kaupunginjohtaja Perttu Sonninen sanoi kokouksen päätyttyä.

Seitsemän valtuutettua vaati kiireellistä kokouksen järjestämistä luottamushenkilöiden toimesta pidättämiseksi.

Kukaan valtuutetuista ei ole kertonut olevansa poliisitutkinnan kohteena.

Kokous pidettiin salaisena

Kokouksen aluksi kaupunginjohtaja Sonninen alusti asiaa valtuutetuille.

Hänen mukaansa ylimääräisessä kokouksessa käsiteltävänä oleva asia liittyy kaupunginhallituksen tekemään tutkintapyyntöön, joka on julkisuuslain 24 pykälän kohdan 3 perusteella salassa pidettävä asiakirja.

Edellisen kerran valtuuston käsitellessä sisäisen tarkastuksen raporttia helmikuussa, Kuntaliitolta pyydettiin linjaus, miten valtuuston tulee käsitellä salassa pidettävää raporttia. Kokoukset ovat lähtökohtaisesti julkisia.

– Kuntaliiton linjaus tuolloin oli, että mikäli kokouksessa käsitellään salassa pidettävää asiakirjaa, kokous tulee järjestää suljetuin ovin, Sonninen sanoi.