Pohde aikoo vähentää terveys­keskus­lääkäreitä Oulun lähistöllä ja lisätä maakunnan eteläosissa

Hyvinvointialue on vähentänyt maakunnan terveyskeskuslääkärien kokonaismäärää. Nyt tarkoituksena ei ole tehdä lisävähennyksiä vaan tasata alueellisia eroja mahdollisuuksien mukaan.

Limingan kuntakyltti kunnanrajalla.
Lääkärien määrä vähenee esimerkiksi Limingassa, missä terveyskeskuslääkäreitä on jatkossa jopa noin kolmanneksen vähemmän kuin aiemmin. Kuva: Risto Degerman / Yle
  • Eetu Ruonakoski
  • Anna Polo

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue aikoo vähentää lääkäreitä osasta maakuntaa ja lisätä heidän määräänsä toisaalla.

Vähennykset tulisivat jakautumaan etenkin Oulun joillekin alueille ja lähikuntiin, kuten Liminkaan, Kempeleeseen, Iihin ja Muhokselle. Esimerkiksi Limingassa terveyskeskuslääkärien määrä voi pudota jopa kolmanneksella.

Sen sijaan hyvinvointialueen eteläisiin osiin kuten Kalajoen ja Ylivieskan alueella lääkäreitä aiotaan lisätä.

Syynä on lääkärien määrän epätasainen jakautuminen nykyään.

Tähän saakka osalla alueista potilaita on saattanut olla yhtä lääkäriä kohden jopa tuplasti enemmän kuin alueilla, joilla lääkäreitä on ollut suhteessa enemmän, sanoo Pohteen terveyden- ja sairaanhoidon palvelujen toimialuejohtaja Päivi Peltokorpi.

– Nyt kun olemme kaikki yhden työnantajan, eli hyvinvointialueen alla, onhan se ihan epätasa-arvoinen työnkuva, hän sanoo.

Ylilääkäri Jussi Piuva kertoo, että hyvinvointialueen eteläisissä osissa haasteita kuitenkin aiheuttaa työntekijöiden löytäminen.

Tarkoituksena on, että määriä tasoitettaisiin siten, että esimerkiksi poistuvien työntekijöiden tilalle ei palkata uusia samaan terveyskeskukseen vaan mahdollisuuksien mukaan muualle. Muutosta ei siis ole tarkoitus tehdä irtisanomalla tai pakkosiirtämisillä.

Peltokorpi kertoo, että tilannetta voidaan tasoittaa osin sillä, että etävastaanottoja tehdään niiltä paikkakunnilta, joissa on verrattuna hyvin lääkäreitä.

Tarkoitus ei ole vähentää kokonaismäärää

Tarkoitus on kuitenkin, että jatkossakin terveyskeskuslääkäreitä olisi alueella yhteensä noin 270 kuten tälläkin hetkellä, Peltokorpi sanoo.

Vielä hyvinvointialueiden aloittaessa terveyskeskuslääkäreitä oli 300, mutta määrä on vähentynyt muun muassa siksi, että osastoja on lakkautettu.

– Emme ole yhtään ainutta lääkäriä tai sairaanhoitajaa irtisanoneet, vaan kyse on siitä, että avoimeksi tuleviin paikkoihin ei palkata uusia henkilöitä, Peltokorpi sanoo.

Jussi Piuva myöntää, että vähennykset saattavat tarkoittaa lääkäripalvelujen heikkenemistä.

– Vähemmällä lääkärimäärällä ei pystytä valitettavasti tarjoamaan ihan sitä samaa palvelua kuin isommalla lääkärimäärällä, hän sanoo.

Hyvinvointialueella on säästöpainetta, ja tänä vuonna pitäisi löytää noin 7,2 miljoonan euron vähennykset.

Laskennallisesti summa tarkoittaa noin 80 henkilötyövuotta. Peltokorven mukaan terveyskeskuslääkäreistä ei kuitenkaan olla vähentämässä tällä hetkellä.

Katso alta arkistovideo siitä, miten Pohteen johtaja Ilkka Luoma kommetoi Pohteen säästämispolitiikkaa. Hänen mukaansa Pohdetta syytetään turhaan "valtiovarainministeriön mallioppilaaksi". Video on julkaistu 7. maaliskuuta.