Mediat: Trumpilta potkuja turvallisuusneuvonantajille

Lähteiden mukaan erottamisten taustalla olivat väitteet virkamiesten epälojaaliudesta Trumpia kohtaan.

Donald Trump seisoo lippujen edessä toinen nyrkki koholla.
Donald Trump Valkoisessa talossa Washingtonissa 2. huhtikuuta. Kuva: Chris Kleponis / AOP
  • Meri Naski

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on torstaina erottanut useita maan kansallisen turvallisuusneuvoston (NSC) korkea-arvoisia jäseniä tehtävistään, kertovat useat mediat lähteisiinsä perustuen.

Uutiskanava CNN:n lähteet kertovat Valkoisen talon irtisanoneen torstaina ainakin kolme turvallisuusneuvoston jäsentä.

CNN:n mukaan erotettujen joukossa ovat ainakin tiedustelujohtaja Brian Walsh, lainsäädäntöasioiden vanhempi johtaja Thomas Boodry sekä teknologiaa ja kansallista turvallisuutta valvova vanhempi johtaja David Feith.

Erotukset tapahtuivat päivä sen jälkeen, kun Trump tapasi Valkoisessa talossa salaliittoteoreetikko Laura Loomerin. Medatietojen mukaan Loomer oli tapaamisessa kehottanut presidenttiä erottamaan neuvoston jäseniä, väittäen näitä epälojaaleiksi.

NSC ei ole kommentoinut tietoja potkuista.

Yhdysvaltain kansallinen turvalliuuseuvosto on ollut negatiivisen julkisuuden kohteena sen jälkeen, kun kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Mike Waltz lisäsi vahingossa maaliskuussa toimittajan virkamiesten salaiseen Signal-keskusteluun.

Lähteet: Reuters, AP