Lämpötilat tippuvat viikonloppuna tavanomaista kylmempään

Kulunut viikko on ollut poikkeuksellisen lämmin. Viikonloppuna sää viilenee.

Ihmisiä tuulisessa Kalasatamassa 4.4.2025.
  • Anu Pekonen

Päivälämpötilat putoavat nyt poikkeuksellisen lämpimästä säästä tavanomaista kylmempään, kertoo Ylen meteorologi Aleksi Lohtander.

– Torstaina Ahvenanmaalla mitattiin 19 astetta, ja viikonloppuna etelän päivälämpötilat jäävät 1–3 asteeseen, Lohtander kuvailee.

Äkilliset ja voimakkaat lämpötilavaihtelut eivät Lohtanderin mukaan ole kuitenkaan tavattomia.

– Esimerkiksi viime vuoden huhtikuussa oli useita nopeita lämpötilavaihteluita.

Suomen kartalla seuraavan 5 vuorokauden lämpötilaennusteen keskiarvo ja vertailukauden keskiarvo.
Kuvassa seuraavien viiden vuorokauden ylimmän ja alimman lämpötilan ennusteen keskiarvo ja vertailukauden 1991–2020 ylimmän ja alimman lämpötilan keskiarvot. Kuva: Aleksi Lohtander / Yle

Perjantai-illan aikana lumikuurot ovat mahdollisia maan etelä- ja keskiosissa sekä pohjoisessa. Lapissa on yön aikana pakkasta 10–15 astetta, mutta se voi kiristyä paikoin jopa 20 asteeseen.

Lauantai on kuluvan viikon kylmin päivä maan etelä- ja keskiosassa.

Maan keskiosassa jäädään nollaan asteeseen. Etelässä lämpötila on 1–3 astetta plussan puolella. Lapissa lämpötilat liikkuvat samoissa lukemissa.

Sunnuntaina sää palaa tavanomaiseksi

Sunnuntaina lämpötilat palaavat ajankohtaan nähden tyypillisiin lukemiin, sillä lämpöasteita on lähes koko maassa.

Etelä- ja Keski-Suomessa lämpötila kohoaa viiden asteen tienoille. Lappiin on luvassa nollasta viiteen astetta lämmintä.

Lohtanderin mukaan esimerkiksi Etelä-Suomessa huhtikuun keskilämpötila on päivällä 4–6 astetta, pohjoisessa 0–3 astetta.

– Viikonvaihteen lämpötilat näyttävät vastaavan melko hyvin keskilämpötiloja.

Viikonlopun lämpötilaennuste kartoilla.
Viikonlopun lämpötilaennuste kartoilla. Kuva: Aleksi Lohtander / Yle

Sunnuntaina Suomen ylle saapuu heikko säärintama, joka tuo mukanaan vähäisiä lumisateita. Etelässä sateet tulevat todennäköisesti räntänä. Päivää vietetään pilvisessä säässä.

– Säärintama lisää pilvisyyttä laajoilla alueilla, Lohtander kertoo.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.