Kurikan viime vuoden tilit ylsivät plussalle, vaikka vielä syksyllä vuoden 2024 arvioitiin kääntyvän tappiolle.
Kaupungin tilinpäätös on 1,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen.
Ylijäämä tosin kutistui merkittävästi vuodesta 2023, jolloin plussaa kertyi noin seitsemän miljoonaa euroa. Nyt kaupungin taseessa on yhteensä reilun 21 miljoonan euron ylijäämät.
Kurikka investoi vielä viime vuonnakin yli 12 miljoonalla, mikä kasvatti kaupungin lainamäärää yli neljällä miljoonalla eurolla.
Jokaisella kurikkalaisella on nyt reilut 6 000 euroa kaupunkilainaa, konsernilainaa pari tuhatta euroa enemmän.
Kurikan vs. talousjohtaja Marjukka Kätevä on tyytyväinen.
– Saimme vielä hyvän tuloksen aikaan, vaikka valtionosuuksia on leikattu. Lisäksi pystyimme rahoittamaan merkittävän osan investoinneista tulorahoituksella.
Kätevän mukaan monet kaupungin osastot alittivat viime vuoden budjettinsa, mikä osaltaan mahdollisti talouden kääntymisen plussalle.
Kurikan mittava osakesalkku tuotti viime vuonna 13 miljoonan euron tulot kaupungille. Kaupungin tuloista tämä oli peräti 14 prosenttia.
– Monilla kunnilla on osinkotuottoja tytäryhtiöiltään, mutta Kurikassa tilanteesta tekee poikkeuksellisen se, että tuotot tulevat pörssiyhtiöiltä, Marjukka Kätevä sanoo.