Puhelimen myynti päättyi puukolla uhkailuun Oulun Tuirassa – poliisilla selvittelyssä epäilty ryöstö

Oulun Kaakkurissa taas mies löi naista useita kertoja päähän kauppaliikkeen pihalla tiistaina.

Poliisiauton vilkkuva valokyltti pimeässä yössä.
Poliisi joutui puuttumaan ainakin kahteen väkivaltaa tai sen uhkaa sisältäneeseen tilanteeseen Oulussa tiistaina. Kuva: Matias Väänänen / Yle
  • Hanna Holopainen

Poliisi on selvitellyt joitakin väkivaltatilanteita Oulussa tiistaina.

Tiistaiaamuna poliisille ilmoitettiin Tuirassa yksityishenkilöiden välisessä puhelimen myyntitilanteessa tapahtuneesta ryöstöstä. Se oli tehty teräaseella uhaten. Nuori mies oli sopinut tapaamisen ostajaehdokkaan kanssa kaupan pihalle.

Kyseinen henkilö olikin vetänyt taskustaan puukon, jolloin puhelinta myymässä ollut joutui pakenemaan. Puhelin jäi epäillyn väkivallantekijän haltuun. Poliisipartio etsi tekijää lähistöltä tuloksetta. Tapahtumasta kirjattiin rikosilmoitus ryöstöstä.

Nuori nainen taas joutui pahoinpidellyksi Oulun Kaakkurissa kauppaliikkeen pihalla tiistaina iltapäivällä. Uhrille entuudestaan tuttu mies oli keskustelun päätteeksi lyönyt naista useita kertoja päähän. Uhri ei saanut vakavia vammoja.

Poliisipartio kirjasi rikosilmoituksen pahoinpitelystä. Tekijän henkilöllisyys on poliisin tiedossa.

Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.