Porin vanhalla linja-autoasemalla ollut Matkahuollon toimipiste sulkeutuu pysyvästi perjantaina 11. huhtikuuta.
Matkahuollon tuotantojohtaja Jani Ståhlhammarin mukaan toimipiste suljetaan, koska sen käyttö ei ole enää tarkoituksenmukaista.
– Se ei palvele meidän tämän hetkistä tarvetta, Ståhlhammar sanoo.
Tilanteeseen vaikuttaa muun muassa se, että kuluttajat käyttävät digitaalisia palveluja ja haluavat sovittaa pakettien noudot ja lähetykset sujuvasti arkeen. Esimerkiksi kauppojen ja kioskien yhteydessä sijaitsevissa pakettipisteissä ja pakettiautomaateilla voi asioida omaa toimipistettä laajemmilla aukioloajoilla.
Matkahuollolla on Porissa 20 pakettiautomaattia tai pakettipistettä. Pakettipisteissä voidaan käsitellä enintään 30 kiloa painavia ja 2 metriä pitkiä paketteja. Isommille paketeille on tarjolla erilaisia nouto- ja jakelupalveluja.
– Esimerkiksi näin kevätsesongin aikaan grillit ja polkupyörät kuljetetaan usein kotiin saakka, Ståhlhammar sanoo.
Matkahuollon Porin toimipisteessä on työskennellyt kuusi henkilöä. Heille on tarjottu työtä toiselta paikkakunnalta.
Ståhlhammar kertoo, että oman toimipisteen sulkeminen Porin vanhalta linja-autoasemalta on Matkahuollon strategian mukaista. Vastaavia toimipaikkoja on suljettu viime vuosien aikana eri puolilla maata.
– Pori on nyt ehkä siltä osin viimeinen kohde, mikä matkahuolto on päättänyt sulkea, Ståhlhammar sanoo.