Jo ennakkoon oli tiedossa, että Sodankylän asukkailla on hyvin erilaisia näkemyksiä kaivostoiminnasta, varsinkin Viiankiaavan suojelualueen kylkeen suunnitellusta Sakatin kaivoksesta.
Lisäksi kunnassa on havahduttu viime vuosina siihen, että asuntoja ei löydy kaikille halukkaille – varsinkaan uusille työntekijöille, joita tulee kuntaan muun muassa matkailun ja kasvaneen teollisuuden ansiosta.
Ylen vaalikiertueella keskiviikkona kuntalaisilta tuli kuitenkin paljon hyvää palautetta kunnan toiminnasta ja nykytilasta. Yksi heistä oli kierinkiläinen Irja Alamartti.
– Kyllähän täällä on kohtuu hyvin oikeastaan kaikki. Onhan tietenkin aina poikkeuksia. Kela-taksihomma on ongelma: jos tilaa, niin ei se tule.
Toiveissa kylpylä, keilahalli ja naisia päättäjiksi
Myös Arto Paunan mielestä Sodankylässä on paljon hyvää, mutta parannettavaakin löytyy.
– Asuntotilanne meillä on vähän heikko, koska meillä on kaivosteollisuutta, ja siellä on keikkatyöntekijöitä. Vanhuksista pitäisi myös pitää entistä parempaa huolta. Hoivakoteja pitäisi rakentaa lisää ja ylläpitää niitä.
Pienen pohtimisen jälkeen Paunalla on myös kaksi täsmätoivetta, joista toinen on kylpylä.
– Ja nyt saattaa kuulostaa hullulta, mutta keilahalli. Porukoilla olisi paikka, missä viettää aikaa, varsinkin nuorisolla.
Sodankylässä yksi erikoisuus on se, että kaikki kunnanvaltuuston puheenjohtajat ovat miehiä ja muillekin puheenjohtajapaikoille on valittu käytännössä vain lain edellyttämä minimimäärä naisia.
Lisää naisia päättäjiksi kaipaisi muun muassa Teija Häätylä.
– No, miksi ei? Yhtä päteviä naiset ovat niihin hommiin kuin miehetkin.
Kaivos, asunnot ja koulu tärkeimmät teemat
Sodankylän kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen sanoi keskiviikkona aamulla Yle Lapin radiolähetyksessä, että Sodankylän kunnan kolme keskeistä teemaa tulevalle valtuustokaudelle ovat Viiankiaavan kaivoshanke, asuntopula ja koulutilojen riittävyys.
Rantapelkosen mukaan kunta tulee mahdollisesti päättämään yleiskaavasta, joka määrittää, voiko Viiankiaavalle suunniteltu kaivos toteutua, mikäli valtioneuvosto päättää Natura-suojelusta poikkeamisesta.
Asuntopulan helpottamiseksi kunnassa rakennetaan parhaillaan yli 50 uutta asuntoa, ja asunto-ohjelmaa on tarkoitus jatkaa tulevina vuosina. Myös koulutilat käyvät ahtaiksi, kun oppilasmäärät eivät olekaan vähentyneet niin nopeasti kuin ennustettiin. Ratkaisuksi esitetään moduulikouluja.
Päätöksenteossa Rantapelkonen painottaa yhteistyön ja rakentavan keskustelun merkitystä tulevalla vaalikaudella, jotta Sodankylä säilyy elinvoimaisena ja houkuttelevana paikkana sekä asukkaille että uusille yrityksille.
Rakentavaa keskustelua ja toimivaa yhteistyötä toivottiin myös lähes jokaisen kuntalaisen puheenvuorossa Sodankylässä keskiviikkona.
10.4. kello 8.27 Juttua muokattu. Korjattu maininta koulujen oppilasmäärän kasvusta. Oppilasmäärät eivät ole kasvaneet, vaan vähentyneet ennakoitua hitaammin.