30-risat sukupolvi toistaa dandyjen elämänasennetta
Ikuisesti ironiset, mihinkään sitoutumattomat ja extreme-elämyksiä etsivät vähän päälle kolmekymppiset ovat sukua dandy-hahmolle. Hahmon synty sijoittuu 1800- ja 1900-lukujen taitteeseen. Silloin tiedostavien nuorten miesten vallitseva tunnetila on ikävystyneisyys.
Dandyn hymy on ivallinen, mutta myös itseironinen. Dandy panee itsensä näytille ja tekee itsestään taidetta. Vaikka dandyt horjuttavat konservatiivisia arvoja, he eivät pyri tietoisesti vaikuttamaan yhteiskuntaan. Dandylle tärkeintä on oma sisäinen maailma. Sen vuoksi hän jää ilman yhteyttä toisiin.
1800- ja 1900-lukujen vaihdetta oli edeltänyt pitkä tasainen ajanjakso. Eurooppa voi hyvin, eli rauhassa ja vaurastui. Teollisuus ja tieteet kehittyivät harppauksin. Liiallinen hyvinvointi alkoi kuitenkin ahdistaa. Väsymyksen ja pessimismin tunnelmat valtasivat alaa. Liian nopea modernisoituminen synnytti ahdistusta ja tulevaisuuden pelkoa. Ensimmäisestä maailmansodasta ei vielä tiedetty, mutta se tuntui samanlaisena painostavana tunteena kuin lähestyvä ukkonen helteisenä päivänä.
Uusi Narkissos
Nuorten miesten vallitsevaksi tunnetilaksi tuli ikävystyneisyys. Melankolian muotona se oli ja on keino erottua. Se on kapinaa sovinnaisuutta ja tavanomaisuutta vastaan. Sen lähtökohtana on itsensä toteuttaminen. Se oli nuorten, miesten ja eliitin yksinoikeus.
Vuosisadan vaihteen melankolikolle mikään ei tuntunut miltään. Aiemmat romantiikan ihannoimat ylevät luontokuvat tuntuivat latteita. Materialistinen elämäntapa tuntui arvottomalta. Alettiin etsiä äärikokemuksia ja katse käännettiin rumaan, rujoon ja irstaaseen. Dekadenssista ja rappiosta löytyi todellinen kauneus.
Dandyn keimailevan samettitakin vuorikangas on tehty modernista melankoliasta. Hahmoon liittyvät teatraalisuus, suuret eleet ja liioittelu. Yksi maailmanhistorian tunnetuimmista dandyistä, Charles Baudelaire, kirjoitti: ”Dandyn täytyy pyrkiä olemaan herpaantumatta ylevä; hänen tulee elää ja nukkua peili kädessään”.
Peili yhdistää dekadentin dandyhahmon antiikin myyttiin Narkissoksesta. Modernin ihmisen melankolia syntyy siitä, että hän on Narkissoksen tavoin unohtunut liikaa itsensä äärelle.
2000-luvun Dandyt
Dandyjen elämänasenne voi hyvin. Se on minun sukupolveni asenne
Me 30 ja risat sukupolvi kätkemme itsemme ironian taakse. Viihdettä pitää katsoa ironisesti, söpöyttä pitää katsoa ironisesti, kauneutta pitää katsoa ironisesti.
Ironia on vapauttanut meidät edeltäneiden sukupolvien poliittisuudesta, mutta samalla se on tehnyt meistä mielipiteettömiä. Mitään ei saa ottaa vakavasti. Jos on liian tosissaan asettaa tunteensa esille. Ja se on vaarallista, saattaa uskottavuus mennä. Parempi pysyä tunnehötön yläpuolella, silleen ironisesti tietenkin.
Me olemme arkikammoisia. Mikään ei tunnu miltään. Se, ettei arjessa tunteminen ole sallittua aiheuttaa valtavan kaipuun tunnekokemuksia kohtaan. Materialistisessa maailmassa me kaipaamme jotain hengellistä ja syvempää.
1900-luvun alun dandyt, Arthur Rimbaud ja Paul Verlaine käyttivät päihteitä ja jättivät syömättä löytääkseen tunnekokemuksia arkisesta ja tylsästä maailmasta. Me käytämme päihteitä, extremeurheilemme, reppumatkailemme, hakeudumme retriittiin. Tai sitten vain haaveilemme siitä.
Maailma on minän jatke
Meille maailma on minän jatke, vain oma kokemus on tärkeää. Facebook ja Instagram ovat peilejä, joista heijastuu Narkissos 2.0, paranneltu ja uusittu versio. Baudelairen vaaleanpunaiset hansikkaat, hipsterien vahatut viikset ja Facebook-päivitys törkeen siistin indie-bändin keikalta, jostain ihan neverheard baarista Berliinistä kertovat kaikki samaa viestiä. Minä uskallan enemmän, minä ymmärrän enemmän, minä olen edellä ja ylempänä muita.
Kokemukset halutaan näyttää, mutta ei oikeastaan jakaa. Ei ole tarkoituskaan saada yhteistä tunnekokemusta vaan ainoastaan kertoa että Minä olen kokenut jotain, mielellään jotain enemmän kuin muut.
Meille on vaikeaa kuulua mihinkään. Osaamme olla vain minä, emme me. Juuri siksi joukkovoimaan liittyvät kokemukset herättävät meissä ylevyyden ja liikutuksen tunteita. Osallistumme mielenosoituksiin. Ympäröimme makasiinit käsi kädessä. Vietämme yhdessä lihatonta lokakuuta. Liikutumme youtuben flashmob-videoiden yhteisöllisyydestä.
Me emme kuitenkaan sitoudu. Emme kuulu puolueisiin. Emme liity taloyhtiön hallitukseen. Tykkäämme ja peukutamme somessa, mutta emme maksa jäsenmaksuja tai käy kokouksissa.
Haluamme pop-up kokemuksia yhteisöllisyydestä. Takaportti omaan subjektiivisuuteen halutaan pitää auki. Helsingin Sanomissa puhuttiin kerran jopa pop-up välittämisestä. Ihan niin kuin sitoutuminen, huolehtiminen ja rakkaus olisi jotain, jossa voi vain piipahtaa.
Pasilan Kyösti Pöystikö aikamme dandy? Kuuntele Pöystin omat kommentit väitteeseen. Entä millainen on toinen 1800- ja 1900-lukujen vaihteen melankolikkohahmo flanööri ja miten dandyt ja flanöörit esiintyvät ajan suomalaisessa kirjallisuudessa? Kuuntele Musta aurinko - Melankolian kulttuurihistoriaa Yle Radio 1 tiistaisin 17.10 ja lauantaisin 15.30.
Aikamme dandy, Kyösti Pöysti
Lähteet:
Johannisson Karin: Melankolian huoneet. Suom. Ulla Lempinen. Atena 2012.
Lyytikäinen Pirjo: Narkissos ja Sfinksi - minä ja toinen vuosisadan vaihteen kirjallisuudessa. SKS 1997.
Kristeva Julia: Musta aurinko. Suom. Mika Siimes ja Pia Sivenius. Nemo 1998.
