Hyppää pääsisältöön

Yle TV2

Totuuden treffit: Äänestä pahin turn off!

Vuodelta 2015
Päivitetty 13.12.2015 15:47.
Totuuden treffit-sarjan markkinointikuva
Kuva: Yle/Matti Kurkela

Rehellisyys on jokaisen hyvän suhteen perusta. Meiltä kaikilta löytyy kuitenkin asioita, joita ei ole tapana kertoa vielä ensimmäisillä treffeillä. Mutta mitä jos niin pitäisi tehdä? Tälle ajatukselle rakentuu uusi, kahdeksanosainen sarja, joka nähdään Kakkosella torstaisin klo 20. Totuuden treffit on tauolla ja jatkuu tv:ssä 7.1. Kaikki jaksot katsottavana Yle Areenassa.

Totuuden treffit: äänestä suurin turn off!

Mikä seuraavista olisi sinulle suurin kynnyskysymys potentiaalisen seurustelukumppanin kanssa?

Kysely on suljettu.

Uusavuttomuus 35% (366 ääntä)
Videopeliriippuvuus 24% (246 ääntä)
Roskisdyykkaus 13% (133 ääntä)
Pihiys 11% (110 ääntä)
Lemmikkihulluus 7% (74 ääntä)
Kuntosaliaddiktio 5% (56 ääntä)
Himosiivous 3% (28 ääntä)
Ruokahifistely 2% (18 ääntä)

Ääniä yhteensä: 1031

Totuuden treffien jokaisen osan alussa esitellään toisilleen kaksi ihmistä. Yhden päivän aikana kumpikin heistä järjestää toiselle kolmet treffit, joilla paljastaa itsestään yhden salaisuuden.

Tapaamisten ja keskustelujen jälkeen kumpikin osapuoli päättää, haluaako jatkaa toiseen tutustumista. Ovatko salaisuudet yhdistäneet vai erottaneet? Miten asenteet ja mahdolliset ennakkoluulot ovat muuttuneet?

Totuuden treffeissä ei nähdä ihmiskohtaloilla mässäilyä, mutta sitäkin enemmän itsensä avoimesti peliin laittavia sinkkuja, aitoja kohtaamisia, jännitystä, kaihoa ja toivoa.

Parien esittelyt

Riina ja Antti: Salaisuuksina uskonnollisuus ja historia naistenmiehenä

Totuuden treffit-sarjan pari Antti ja Riina
Kuva: Yle/Aitomedia

Riina on 27-vuotias psykiatrinen sairaanhoitaja ja Antti 25-vuotias yrittäjä, tunnekehoterapeutti ja hyvinvointivalmentaja.

He ovat molemmat kotoisin Tampereelta, mutta muuttaneet työn ja opiskelujen perässä pääkaupunkiseudulle. Riina on ollut sinkkuna kaksi vuotta ja Antti vuoden.

Riinan harrastuksiin kuuluuvat musiikki, tanssi ja yhdistystoiminta. Antti puolestaan arvostaa vapaa-ajallaan luonnossa liikkumista ja pitää erityisesti metsistä. Myös musiikki on lähellä sydäntä.

Nelli ja Janne: Salaisuuksina nuorena sairastettu syöpä ja herkkyys

Totuuden treffit-sarjan pari Janne ja Nelli.
Kuva: Yle/Aitomedia

Neljä vuotta sinkkuna viihtynyt Nelli on 23-vuotias lastenhoitaja. Janne on 27-vuotias tradenomi, joka on ollut sinkkuna reilun vuoden. Jannella on yksi lapsi aiemmasta suhteesta.

Heistä kumpikin viettää vapaa-aikaansa urheillen; Janne viihtyy jääkiekon parissa ja Nellin löytää lenkkipolulta.

Lotta ja Mikko: Salaisuuksina kuolemanpelko ja elämä kivun kanssa

Totuuden treffit-sarjan pari Lotta ja Mikko.
Kuva: Yle/Aitomedia

Lotta on 36-vuotias koirahullu sairaanhoitaja. Mikko on 35-vuotias vanginvartija, jonka intohimo on lukkopaini.

Molemmilla on kaksi koiraa, jotka vievätkin suuren osan heidän vapaa-ajastaan. Lotta on ollut sinkkuna noin kuusi vuotta, Mikko vuoden.

Johanna ja Kari: Salaisuuksina omaishoitajuus ja taloudellinen romahdus

Totuuden treffit-sarjan pari Kari ja Johanna.
Kuva: Yle/Aitomedia

30-vuotias Johanna on mallin töitä tekevä kolmen lapsen äiti, jonka menneisyyteen kuuluu kasvaminen uskonnollisessa perheessä. Kari on 36-vuotias kolmen lapsen isä, jonka elämässä enkelit ovat läsnä.

Johanna toimii yhden lapsensa omaishoitajana. Kari opiskelee itselleen uutta ammattia. Johanna harrastaa liikuntaa. Karin intohimoihin kuuluvat kalastus ja moottoripyöräily.

Riikka ja Timo: Salaisuuksina epäluottamus miehiä kohtaan ja kontrollinhalu

Totuuden treffit-sarjan pari Riikka ja Timo.
Kuva: Yle/Aitomedia

Riikka on 31-vuotias viestinnän ammattilainen, joka on ollut sinkkuna muutaman vuoden. Viisi vuotta sinkkuna elänyt Timo on samanikäinen yrittäjä.

Kumpikin harrastaa monipuolisesti liikuntaa. Riikka viettää vapaa-aikaansa joogaamalla ja lumilautailemalla. Timon harrastuksia ovat laskuvarjohyppy, rullaluistelu ja veneily.

Hanna ja Nea: Salaisuuksina negatiivinen kehonkuva ja sairastaminen

Totuuden treffit-sarjan pari Hanna ja Nea.
Kuva: Yle/Aitomedia

Hanna on 26-vuotias, sosiaalisesti estoton ja tempauksia rakastava kulttuurituotannon opiskelija. Nea on 27-vuotias kokki, joka purkaa elämänsä suuria käännekohtia kirjoittamalla.

Hannan vapaa-aika vierähtää eri yhdistysten vapaaehtoistoiminnassa, penkkiurheillessa sekä joogan ja vesijuoksun parissa. Nean vapaa-ajan täyttävät koira, uiminen ja musiikki.

Hanna ja Johnny: Salaisuuksina henkisyys ja menneisyys asunnottomana

Totuuden treffit-sarjan pari Johnny ja Hanna.
Kuva: Yle/Aitomedia

Hanna on 21-vuotias, vaihtoehtoisen opintien valinnut hieroja. Johnny on 24-vuotias sirkustaiteilija. Molemmat ovat olleet sinkkuna noin vuoden.

Erica ja Niku: Salaisuuksina anoreksia ja kaksi avioeroa

Totuuden treffit-sarjan pari Erica ja Niku.
Kuva: Yle/Aitomedia

38-vuotias, joogaa ja vesijuoksua harrastava Erica ja 41-vuotias, musiikkia harrastava Niku ovat molemmat ala-asteen opettajia.

Musiikin lisäksi Nikun aika kuluu lapsen kanssa touhuillessa, valokuvatessa sekä ruoanlaiton parissa. Erica viettää vapaa-aikaa joogassa ja pilateksessa sekä koiran kanssa ulkoillessa.

Erica on ollut sinkkuna reilun vuoden, Niku neljä vuotta.

Haluatko viestiä ohjelman sinkuille? Se onnistuu Twitterissä häshtägillä TT + henkilön nimi.

Lisää aiheesta Yle Areenassa

Keskustelu