Kuunnelma karjakosta teki vaikutuksen

Irene Rajalan kirjoittama kansankomedia ”Karjakko ja kartanon kummitus” esitetään Radioteatterin kuuntelijan toiveuusintana – tämä kuunnelma on eniten toiveita kerännyt yksittäinen teos. Vanha kartano kummituksineen ja vanhoillisine isäntäväkineen joutuu uudistusten pyörteisiin, kun topakka karjakko tarttuu tilan töihin ja epäkohtiin. Kuunnelman ensiesitys oli vuonna 1970 ja se voitti pohjoismaisen kuunnelmapalkinnon vuonna 1971. Vielä vuonna 2016 kätevä karjakko herättää kuuntelijoissa vahvoja muistoja, tässä muutamia.

Marja-Leena Metso, Lappeenranta:
Oli kesä -77 ja olin kesäapulaisena kesäkahvilaksi muutetussa herraskartanossa. Siellä perimätiedon mukaan "eli” syntinen rovasti, joka etsi nuorta itsemurhan tehnyttä tyttöä, rakastettuaan. Siitä oli myös ns. näyttöä, uskokoon ken haluaa. Aluetta valvovan virkamiehen susikoira aina haukkui yläkertaan, jossa rovastin kuultiin liikkuvan, ja kerran, kun siskoni, joka kahvilaa ”pyöritti”, jäi perheineen kartanon pieneen nurkkahuoneeseen yöksi, hänen miehensä heräsi yöllä pikkutyttönsä itkuun ja oven suussa seisoi mieshahmo. Jäin kartanoon yksin yöksi varoituksista huolimatta. Ensimmäisinä öinä yritin nukkua seinään päin, etten vain olisi kohdannut rovastia. Mutta jos olisin kohdannut, olisin yrittänyt käyttäytyä ”asiallisesti” tai inhimillisesti niin kuin Erika Magnussonin vahva Karjakko ko. kuunnelmassa. Joka tapauksessa en olisi uskaltanut jäädä kartanoon yksin yöksi ilman tuota kuunnelmaa! Ja rovasti jäi kohtaamatta!

Tarja Mäkinen, Kihniö:
Elettiin 1970 luvun alkua, asuimme Niskoksen koulun yläkerrassa, äitini kun oli koulun keittäjä-siivooja. Meillä ei ollut televisiota eikä puhelinta, saimme lapset sitten itse keksiä omia leikkejämme ja äiti luki meille myös paljon kirjoja. Radiosta kuuntelimme myös kuunnelmia. Karjakko ja kartanon kummitus on jäänyt nimenä mieleeni siltä ajalta, ehkä senkin takia että koulun vieressä oli maatila, jonka navetassa kävin usein Salli-emännän kanssa lypsyllä. Itse valmistuin karjakoksi 1980 ja eläinten parissa olen työskennellyt kohta 40 vuotta. Saatoinpa ehkä kuvitella lapsena kuunnelman jälkeen näkeväni jossain navetan nurkassa kummituksen, mutta kummitukset ovat pysyneet piilossa vielä tähänkin päivään asti. Toivon tätä kuunnelmaa uusintana radioon, vieläkö se pelottaisi niin kuin kultaisella 70-luvulla.

Lasse Puurunen, Pudasjärvi:
Kuunnelman alkuperäistä esitysaikaa en muista, mutta meillä oli siitä velipoikien kanssa useita c-kasettinauhoitteita. Kasetit kuunneltiin puhki 1980-luvun alussa traktorihommissa Pudasjärven turvesoilla. Nimenomaan tämä kuunnelma piti hyvin hereillä 12-tuntisen yövuoron aikana ja usein sitä piti kuunnella myös päivällä. Kuunnelmassa ovat parasta osuvat ja humoristiset sanakäänteet sekä vähän kömpelöhköt tehosteet. Alkuperäinen äänitys tempasi mukaansa heti alkulauseesta ja kiinnosti myös lapsia. Veljenpoikani oli tuolloin noin 10-vuotias ja hänkin on metsästänyt kyseistä kuunnelmaa jo vuosikaudet. Niin lähtemättömän vaikutuksen se oli silloin tehnyt vilkkaaseen poikaan. Toivottavasti saamme nyt palauttaa mieliimme ne kuunnelman hauskimmat ja jännittävimmät kohdat, jotka ovat vuosikymmenien aikana vähän hämärtyneet.

Rauni Kortesalmi, Espoo:
Toivoin kuunnelmaa, koska se on tehnyt minuun niin suuren vaikutuksen lapsena. Olen ollut ehkä 12-14 vuotias (olin v 1970 12 vuotias) kun kuunnelmaa esitettiin. Olen sen kuullut ainakin kolme kertaa ja muistan, että se voitti sokeain kuunnelmapalkinnon. Siitä syystä se esitettiin vielä uusintana. En muista enää kuunnelman juonta, siksikin haluaisin kuulla sen. Vieläkö siinä on samanlainen taika kuin silloin? Muistan karjakon, oikeastaan näen hänet mieleni silmillä. Muistan silakan, jonka hän lähetti kartanon työläisten pöydässä ja se liittyi kai huonoon ruokaan ja työväen asemaan. Kartanon väen ja työläisten välinen eriarvoisuus kosketti, varmaan senkin vuoksi että samaistuin työväkeen. Kuunnelman sankari oli karjakko, siis nainen, joka oli nokkela ja älykäs. Muistan myös tunnelmaa: mieleeni tulee kuva pimeästä yöstä, kuutamosta, jännityksestä. Kartanossa oli kummitus ja kai se karjakko ratkaisi sen kummituksen arvoituksen ja loppu oli oikeudenmukainen. Olen iloinen kun saan sen kuunnella!

Ari Rossi, Kangasala:
Olen toivonut Radioteatterilta uusintana kuunnelmaa Karjakko ja kartanon kummitus. Jos saamani tieto pitää paikkansa, niin kuunnelma on julkaistu vuonna 1970. Olin tuolloin 8-vuotias savolainen pikkupoika, joka vietti niitä lapsuuden pitkiä ja aurinkoisia kesiä isovanhempien pienellä maatilalla Varkauden lähistöllä. Isoäidilläni oli käsin lypsyssä vajaa kymmenkunta lehmää ja isoisälläni maatilan töiden apuna suomenhevonen. Muistan edesmenneen ukkini hevosista kaikki - samoin sen mummini lehmikarjaan kuuluneen ilkeän ja häijysti mulkoilleen lehmän, jota piti aina varoa.

Kesät kuluivat ukkia ja mummia autellessa; mummin polkupyörällä postin hakemista muutaman kilometrin päässä olevalta postilaatikolta, lypsyn jälkeen mummille separaattorin pyöritystä, heinätöitä ja siellä sitä pienimmälle heinämiehelle kuuluvaa tappisäkin raahaamista pitkin niitettyä sänkipeltoa - heinäthän nosteltiin kuivumaan seipäille - ja tervatun veneen keulatuholla istuen onkihetkiä rasvatyynellä lammella. Onkivapana oli edellisenä talvena navetan ylisillä kuivattu ja ohuesta haapapuusta tehty vapa. Niinä muutamana kesän sadepäivänä kuunneltiin radiota pienen mökin tuvassa. Mummi puuhasteli puulieden ääressä ja ukki selaili Savon Sanomia. Minä köllöttelin mummin ja ukin sängyssä tuvan nurkassa ja katselin pihakoivun oksia, joita vesisade huuhteli. Näihin hetkiin liittyy mieleeni jäänyt voimakas muisto toivomastani kuunnelmasta. Kuunnelman tapahtumat sijoittuvat maaseudulle ja aitan ylisiltä kuuluu kummia. Pikkupoikaan tuo kuunnelma, Karjakko ja kartanon kummitus jätti ikijäljen.

Heikki, Kemijärvi:
Mahtoi olla vuosi 1970 kun kuulin tämän Karjakko ja kartanon kummitus kuunnelman ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran. Muita ei ollut kotosalla juuri sillä hetkellä, joten pääsin kuuntelemaan tätä kuunnelmaa yksinäni. Kuunnelman nimi ei sanonut minulle mitään, eikä antanut osviittaa siitä, mitä tuleman piti. Tosin taisi nuori ikänikin vaikuttaa ennakkoymmärtämiseen, olinhan vain kymmenvuotias poika silloin. Muistan kuunnelman aiheuttaman jälkikaiun aivoissani vieläkin.

Ensinnäkin itse tarina oli jännittävä, jopa pelottava pienen pojan yksin kuunneltavaksi. Toinen asia oli, siihen maailman aikaan poikkeuksellisen ronski kielen käyttö. Olin aivan hämmentynyt, että voiko noin sanoa radiossa. Kolmas oli pääosan esittäjän aivan uskomaton esitys. Tunsin omassa selkärangassani saakka, kuinka kummitus kolistelee ja kuinka karjakko tilanteen hoitaa. Äänimaailma oli todellinen, pelottava, mutta tämä sisukas nainen ei pelännyt. Vai pelkäsikö ehkä sittenkin? Olin kai itsekin pelännyt kummituksia, tai ainakin pimeää. Kuunnelman jälkeen ajattelin, että jos joskus kummituksen kohtaan, niin käytän samoja keinoja kuin kuunnelman karjakko pelon voittamiseksi.

Pelottavaa kuunnelmahetkeä teille kanssakuuntelijat.

Heikki, Kemijärvi

Karjakko ja kartanon kummitus
Käsikirjoitus: Irene Rajala
Ohjaus: Marja Rankkala
Tehosteet: Asta Nieminen
Äänitys: Marjatta Fagerholm ja Lasse Ahokas

Henkilöt:
Karjakko - Eriikka Magnusson, Kartanon isäntä - Fritz-Hugo Backman, Kartanon emäntä - Eila Pehkonen, Kartanon poika - Mikko Kauranen, Maija ja Liisa, navetta-apulaiset - Ritva Oksanen ja Seela Sella, Köksä - Aino Lehtimäki, Lehtimäen Ville - Esko Vilpponen, Laine - Hannu Vuorinen, Laineska - Liisi Tandefelt, Rengit - Martti Tschokkinen ja Ossi Ahlapuro, Kunnanmiehet - Seppo Sariola ja Artturi Laakso, Muonarengin vaimo - Helena Notkonen, Mies - Matti Vihola, Pikku Miina - Maarit Hyttinen ja muut lapset - Leena Lounela ja Jarmo Hyttinen.