Downshiftaajat ja Kimmo: "Kaikki lähtee hyvästä käsikirjoituksesta"

Komediasuosikki Kimmo tekee syksyllä paluun Areenaan. Kaikki kolme kautta ovat katsottavissa toistaiseksi 25.10.2019 alkaen. Myös draamakomedia Downshiftaajien molemmat tuotantokaudet on julkaistu Areenaan. Haastattelussa sarjojen ohjaaja, Teppo "Nastolan MacGyver" Airaksinen.

Downshiftaajat on tarina kahdesta helsinkiläispariskunnasta, jotka vaihtavat vauraudella silatun kaupunkielämän niukempaan arkeen vantaalaisessa lähiössä. Asetelma ja ratkaisun taustat antavat mehevän pohjan tarkkanäköiselle draamakomedialle menestyksestä ja ihmisistä 2010-luvun Suomessa.

- Downshiftaajat sai alkunsa käsikirjoittaja Timo Varpion omakohtaisista havainnoista, kun hän muutti kaupungin sykkeestä lähiöön. Timo kertoi mm. jutun töölöläisrouvista, jotka olivat matkustaneet Porvooseen Itä-Helsingin läpi ja kommentoineet yllättyneinä, että täällähän näyttää ihan normaalilta ja ihmisetkin vaikuttavat ihan tavallisilta. Siitä lähti idea tehdä sarja pariskunnista, jotka muuttavat bulevardilta Vantaan Koivukylään ja joutuvat aloittamaan elämänsä tavallaan alusta, Teppo Airaksinen taustoittaa.

Alun perin Downshiftaajien konsepti ja käsikirjoitukset kehitettiin Ylen kanssa, mutta sitten kuvioita järjesteltiin uudelleen, ja avauskauden ensiesitys tapahtui Elisa Viihteellä loppuvuodesta 2015. Yhteistyön seurauksena vapaiden kanavien esitysoikeus on nyt vuorostaan Yleisradiolla.

- Itsekin olin mukana jo tuossa ensimmäisessä vaiheessa, jonka aikana sarja muuten sijoittui vielä Vuosaareen, ennen kuin se vaihdettiin Vantaalle.

Downshiftaajat on tavallaan perinteinen draamakomedia, mutta mukana on myös mollivoittoisia tapahtumia. Koska ne eivät ole kuitenkaan loputtoman traagisia, komedia oli hyvä ja kenties ainutkin tapa käsitellä niitä.

Downshiftaajat-sarjassa oli iso ja tietoinen muutos koko tekotavan suhteen.

- Päätimme ottaa askeleen kevyempään tekemiseen siten, että tekniikka olisi enemmän taustalla. Elokuvien ja tv-sarjojen työstäminen on periaatteessa aika samanlaista projektista riippumatta, ja nyt halusimme vapauttaa prosessia niin, että saisimme vapaampaa liikkumatilaa kokonaisuuteen.

Sama näkyy myös Kimmon kolmannella tuotantokaudella.

- Kimmokin oli aiemmin kahden kameran tuotanto, mutta nyt siirryimme yhteen osittain juuri sen vuoksi, että Downshiftaajat oli niin mukava kokemus. Lajityyppihän on hieman eri, koska Kimmo on aika puhdas komedia, mutta muuten pidimme valaisut ja muut tekniset seikat mahdollisimman keveinä. Ilmapiiri on toki ollut sitä aina!

Tuotantoon haettu kepeys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kuvaukset roiskittaisiin menemään lonkalta, vaan etenkin komediaa sisältävät tv-sarjat perustuvat erittäin tarkkaan suunnitteluun. Myöskään improvisaation rooli ei ole yhtä suuri kuin huumoripitoisista ohjelmista ehkä ajatellaan - ei ainakaan Teppo Airaksisen ohjauksessa.

- Kun kamerat käyvät, kaiken pitää olla mietittynä valmiiksi. Komedia on aika työläs genre, joka pitää ohjata erityisen tarkasti, jotta se toimii. Olen oppinut, että improvisaatiolla voi saada korkeintaan yksittäisiä nauruja. Kyllä kaikki lähtee hyvästä käsikirjoituksesta. Kun se puoli on kunnossa, oma tehtäväni on loppujen lopuksi aika yksinkertainen. Joka ikisestä kohtauksesta yritetään ottaa kaikki irti ja saada käsis mahdollisimman eläväksi.

Tavoitteen ytimessä on komedian kenties tärkein elementti, rytmi.

- Toimivan kohtauksen pohjalla on aina osuvasti kirjoitettu tilanne ja hahmot, mutta varsinkin komedia rakentuu ihan puhtaasti sen mukaan, millaisella rytmillä tehdään. Sillä on suuri merkitys, onko vaikkapa tauko dialogissa kolme vai kuusi sekuntia. Puhumattakaan tempon hidastamisesta tai nopeuttamisesta kohtauksen sisällä. Tämä vaatii aika paljon treeniä ja epäonnistumisiakin tapahtuu väistämättä, vaikka valmis sarja näyttääkin helpolta.

Kimmon kolmas tuotantokausi on mielestäni vielä reippaasti edellisiä hauskempi!

Kimmon tapauksessa on etua myös siitä, että sarjaa on tehty jo 29 jaksoa. Kun tekijätkin ovat pääosin samat, otetta ja hahmoja ei tarvitse enää erikseen sisäistää, vaan ne toimivat osin omalla painollaan.

- Kun tiedän jo valmiiksi, missä näyttelijät ovat hyviä, jää kuvauspaikallakin enemmän aikaa kehitellä esim. dialogia. Vaikka Kimmokin perustuu käsikirjoitukseen, on siinä myös paljon sanailua, ja sellaiseen saattaa tulla oivalluksia vielä kameroiden pyöriessäkin. Mutta myös jokaisen valmisteluprosessin aikana on opittu enemmän. Aiemmasta on yritetty ottaa osviittaa ja viedä kokonaisuutta siihen suuntaan, mikä on havaittu hyväksi.

Myös katsojien palautteella on ollut merkitystä siihen, miten Kimmoa on kuljetettu eteenpäin.

- Sarjalla on aika vankka faniporukka. Olemme yrittäneet kuunnella heidänkin kommenttejaan, mikä on toisaalta ollut aika helppoa, koska ne ovat olleet linjassa meidän omien havaintojemme kanssa.

Kolmas kausi sijoittuu kutkuttavahkosti politiikan maailmaan.

- Kimmon, Ullan, Nissisen ja Steffen voimat ja ideat valjastetaan aika mielenkiintoiseen projektiin. Uusissa jaksoissa Nissinen on vieläkin enemmän tapahtumien keskiössä.

Sekä Downshiftaajien että Kimmon pääosissa on Jussi Vatanen, jonka taitoja Teppo kiittää lämpimästi.

- Jussi on hyvin tarkka näyttelijä, ja se on ollut tarpeen ellei pakollista niissä projekteissa, joita olemme yhdessä tehneet. Sen myötä tiedämme kyllä molemmat, milloin joku juttu menee hyvin. Se ei edes menisi läpi, jos esim. minä vain väittäisin niin. Meillä on ollut kuvauksissa usein aika kovaa keskinäistä vääntöäkin, mutta se on osa työtä. Jussilla on väline hyvin hallussa, mikä näkyy tekemisessä joka päivä. Ei ole enää turhaa jännittämistä. Ja kun kameran kanssa näytellään, on paljon asioita, jotka pitää ottaa huomioon. Ei voi mennä kenenkään eteen, pitää tiedostaa, miten valaistus on rakennettu jne.

Lapsuuden sankarini oli Ihmemies MacGyver ja Ritari Ässä vahva kakkonen. Myös Simpsonit oli tärkeä, ja myöhemmin yläasteella aloin katsoa Seinfeldia kovasti. Lukioiässä iski Pulkkinen, ja kyllä myös Downshiftaajat-käsikirjoittaja Timo Varpion Isänmaan toivoja fanitettiin.

Tv- ja elokuva-ala veivät Teppo Airaksisen jo lukioiässä, eikä siltä tieltä ole ollut sen jälkeen paluuta.

- Haaveilin kyllä yhdessä vaiheessa kokin ja toimittajan töistä, ja kirjoittelin paikallislehteen juttujakin. Mutta kyllä tämä on ainoa ala, jota olen tosissani harkinnut. Teimme koulussa paljon omia elokuvia, ja kun sain kuulla, että Suomessa voi kouluttautua ohjaajaksi, tein kaikkeni unelman toteutumisen eteen.

Myös tulevaisuuden osalta suuntaviivat ovat selvillä.

- Haluan kovasti kehittyä ja tehdä omanlaisiani projekteja, jotka pystyn täysillä allekirjoittamaan. Kaikkein parasta ohjaajana on, kun tajuaa, että on kunnolla tuotannon päällä ja voi fiilistellä illuusiossa, että on paras mahdollinen tyyppi juuri siihen juttuun. Toiveeni on päästä tekemään entistäkin hauskempia ja koskettavampia juttuja, laventaa skaalaa molemmista päistä.

Artikkelin ingressi päivitetty uusien julkaisutietojen osalta syksyllä 2019.