Hyppää pääsisältöön

Syke

Kilpailu Jarkko Venton muistolle on ratkennut

Vuodelta 2016
Päivitetty 23.11.2016 13:07.
Jarkko eli Lauri Tilkanen

Sykkeen 3. kausi päättyi surullisiin tunnelmiin, kun traumapolin pidetty ensihoitaja Jarkko menehtyi putoamisonnettomuudessa saamiinsa vammoihin. Sarjan 4. kauden tiimoilta haluammekin kunnioittaa Jarkkoa hyvästelemällä hänet asianmukaisesti – muistokirjoituksella yhdeltä faneista. Voittaja on nyt löytynyt ja hän on Marjo Valsberg Härmästä. Valsbergin lähettämä muistokirjoitus alla.

''Jarkon muistolle

Jarkko oli traumapolin hyväntuulisin ja sydämellisin nuorimies, joka antoi koko sydämensä tähän työhön.
Hänen läsnäoloaan ja huumoriaan jäämme kaipaamaan syvästi.

Jarkko näytti meille kaikille, minkälainen on ymmärtäväinen työkaveri.
Tässä työssä eivät kuitenkaan kaikki päivät ole aurinkoisia ja mukaan mahtuu paljon myös pilvisiä hetkiä.
Mutta kaikesta on aina puhumalla selvitty, ja toistemme kanssa asiat käsittelemällä jatkettu eteenpäin.

Jarkon poislähtö tuli yllättäen ja varoittamatta – ilman, että siihen ehti valmistautua.
Kun nuori ihminen otetaan pois, se tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta.
Silti se oli Jumalan tahto. Meille kaikille on annettu vain tietty aika täällä maanpäällä.

Jarkon työ jatkukoon taivaallisissa pelastustehtävissä.

Kiitos kaikesta, lepää rauhassa.

Kaivaten,
me kaikki.''

Jarkkoon ja muihin Sykkeen henkilöihin voit tutustua paremmin täällä.

Katsojaennätyksiä rikkonut sairaalasarja Syke jatkuu neljännen kauden uusilla jaksoilla 1. tammikuuta 2017. Sarjan päähenkilöillä on tällä kaudella yksityiselämässään kinkkisiä tilanteita ratkaistavanaan. Sykkeen pääosissa sairaanhoitajina nähdäänIina Kuustonen, Tiina Lymi, Leena Pöysti ja Lena Meriläinen. Ohjauksesta vastaavat Jäppi Savolainen ja Aleksi Mäkelä. 4. kauden pääkäsikirjoittaja on Terhi Arola. Vastaavana tuottajana toimii sarjan luoja Petja Peltomaa.

Sarjan on Ylelle tuottanut Yellow Film & TV Oy.

Lisää ohjelmasta Sykkeen verkkosivuilla.