Maailmanmusiikki tyhmyreille: ikiaikaisinta historiaa ja moderneinta fuusiota samaan aikaan
Vuoden 1987 promootiokampanja, joka loi world music -laatikon, oli suuri menestys. Se oli sekä hämmentävä että hyödyllinen – ja levykauppiaille taivaan lahja. Mutta onko termi jo täysin palvellut? Musiikkitoimittaja Harri Tuominen kertoo, mistä maailmanmusiikki tuli - ja pohtii, minne se on menossa.
30 vuotta sitten brittiläisillä pienlevy-yhtiöillä oli erikoinen pulma. Ne toivat maahan kiinnostavia, hiukan omituisia levyjä kaukaisista maista. Kysyntä lisääntyi, mutta asiakkaat eivät löytäneet niitä levykaupoista. Vanhat laajakorvaiset hipit alkoivat kyllästyä tuon ajan pop-rockiin ja varsinkin vasta keksittyjen rumpukoneiden mäiskeeseen. Kekseliäs rock oli kaluttu läpi. Uusia saundeja kaivattiin.
1980-luvun puolivälissä israelilainen Ofra Haza räjäytti pankin Englannin tanssiklubeilla Jemenin juutalaisten ikivanhoilla kansanlauluilla, Bulgarian valtion radion ja tv:n naiskuoron, Le Mystère des Voix Bulgaressen enkelimäinen mystiikka löydettiin lännessä, samoin kuin nigerialaisen King Sunny Adén hypnoottiset juju-rytmit.
Israelilainen Ofra Haza modernisoi tanssikäyttöön Jemenin juutalaisten ikivanhoja kansanlauluja 1980-luvun puolivälissä:
Musiikkidiggarit ihmettelivät mistä näitä tai pakistanilaista sufi-mystiikkaa, kolumbialaista cumbiaa, intialaista bhangraa tai malilaista koransoittoa voisi ostaa. Kiinnostus sen kuin kasvoi kun tuttujen kuvioiden ulkopuolelta putkahteli sellaisia maailmanhittejä kuin Kaoman latinalainen Lambada, malilaisen Mory Kanten kora-luuttu-tanssipala Yeke Yeke tai Gipsy Kingsin Bamboleon pop-flamenco.
Vanhat laajakorvaiset hipit alkoivat kyllästyä tuon ajan pop-rockiin ja varsinkin vasta keksittyjen rumpukoneiden mäiskeeseen. Kekseliäs rock oli kaluttu läpi. Uusia saundeja kaivattiin.
Levykauppiaat eivät kuitenkaan tykänneet ottaa tällaisia levyjä myyntiin – tai jos ottivat, eivät tienneet mihin ne voisi sijoittaa. Kaupan peränurkan epämääräiseen ”Etno”-osastoon vai minne?
Tätä ongelmaa ratkaisemaan pienlevy-yhtiöihmiset kokoontuivat 29. kesäkuuta 1987 lontoolaiseen pubiin. Piti keksiä yleisnimi, sellainen jonka alle saisi mahdutettua mahdollisimman paljon tyylejä - ja joka jättäisi ulos mahdollisimman vähän tätä epätavallista enemmän tai vähemmän paikallista perinnettä sisältävää musiikkia - ja jolle voisi luoda levykauppoihin oman osaston, samanlaisen LP-kaukalon kuin jazzille, bluesille tai reggaelle. Samaan tyyliin kuin latinalaiselle tanssimusiikille kehitettiin markkinointitermi ”salsa” 1970-luvulla.
Illan mittaan ilmassa lensi ehdotuksia, sellaisia kuin "worldbeat, tropical, roots tai international pop". Pubi-illan päätteeksi kädet ylös –äänestyksen voitti ehdotus ”world music”.
Kokousväki ei ajatellut, että tässä luodaan uutta genreä, joka leviäisi ympäri maailmaa. Itse asiassa World music –termiä tarvittiin alun perin vain syksylle 1987 suunniteltuun kampanjaan.
fRoots-lehden (entinen Folk Roots) verkkosivuilta löytyy tarkka kirjanpito Lontoon pubi-kokouksista, joissa keksittiin world music –termi kesällä 1987.
Bulgarialaiset enkelimäiset naiskuorot löydettiin lännessä 1980-luvulla:
Musiikkibisneksen tehokkain kampanja: 3500 punnalla luotiin uusi maailmanlaajuinen genre
World music on siis alun alkaen täysin keksitty markkinointitermi, mihinkään yksittäiseen musiikkilajiin se ei viittaa. Suomeksi se kääntyi oitis ”maailmanmusiikiksi”. Sen alle levykaupan uuteen lokeroon piti sijoittaa tämä ympäri maailmaa tuotu, jollakin lailla perinnepohjainen, satoja ellei tuhansia tyylejä sisältävä musiikki.
Kohta kun nimi oli keksitty, syksyllä 1987 maailmanmusiikki-sanan alle keskitettiin kaikki ponnistukset: levy-yhtiöt yhtenä rintamana, mikä on harvinaista näin kilpaillulla toimialalla. Mutta nyt puuhahenkilöitä yhdistikin intohimoinen omistautuminen tälle musiikille, ei niinkään mammona.
Tämä vain 3500 punnalla 30 vuotta sitten toteutettu kampanja on varmasti kaikkien aikojen tehokkain musiikkibisneksen historiassa. Niin paljon palstametrejä ja radiominuutteja se toi. Levykaupoissa tehtiin tilaa uudelle LP-kaukalolle, world music -kaukalolle. Media otti kampanjan innolla vastaan, ennen muuta New Musical Express -lehti. Syksyllä 1987 sen mukana jopa jaettiin c-kasetti alan musiikkia, julkaisujen ja konserttien määrä moninkertaistui.
Kuin olisi palannut kukkeimpaan hippiaikaan: peace, love & understanding!
Piti päästä mukaan Cornwallin rantahietikolle
Minuunkin brittien innostus tehosi: heti seuraavana kesänä 1988 piti ponkaista Womad-maailmanmusiikki-festivaaleille Englantiin, Cornwallin rantahietikolle.
Meininki siellä oli rennon innostunut. Womadin johtohahmo Peter Gabrielkin tallusteli yleisön joukossa muina miehinä. Kuin olisi palannut kukkeimpaan hippiaikaan: peace, love & understanding!
Kokemus oli unohtumaton: ennen kuulumatonta musiikkia Kiinasta Kolumbiaan, Ali Farka Touren Sahara-bluesia ja lopuksi yllätysesiintyjänä Peter Gabriel. Yhytin siellä myös Provinssirockin tiedustelupartion. Seuraavana kesänä Womad toikin ohjelmansa Seinäjoelle.
Krittiikkiäkin world music –nimestä on tullut, usein muusikoilta. Talking Heads -yhtyeen johtohahmon David Byrnen mielestä se siirtää ”ne muut” sivummalle ”meistä anglo-amerikkalaisista” - kivaksi eksotiikaksi, oudoksi mutta turvalliseksi.
Ranskalais-espanjalainen supertähti Manu Chao sanoi The Guardian -lehdessä: ”Älkää kutsuko musiikkiani maailmanmusiikiksi - se on uuskolonialistinen leima, jota te britit ja amerikkalaiset mielellänne käytätte musiikista, jota ei lauleta englanniksi.”
Ghanalainen laulaja ja koraluutun soittaja Mory Kanté teki vuoden 1987 suurimmista listahiteistä kappaleella Yeke Yeke:
Piirpauke, Värttinä, Kimmo Pohjonen ja Maria Kalaniemi ovat kestosuosikkeja
Miten Suomi sitten pärjää maailmanmusiikki-skenessä? Sitä pitää kysyä mieheltä, jolla on meikäläisittäin laajin ja kansainvälisin näkemys tähän aiheeseen, pitkän linjan musiikkivaikuttaja Tapio Korjukselta.
Hän toi Suomeen jo 1970-luvulla Patti Smithin, Ramonesin, JJ Calen ja The Clashin. Korjus manageroi Wigwam-yhtyettä ja sen jälkeen alkoi hoitaa Piirpaukkeen ja Pekka Pohjolan keikkoja.
Rockadillo-levy-yhtiönsä Korjus perusti vuonna 1982, ja myös Piirpauke alkoi levyttää sille vähän myöhemmin – ja levyttää edelleen. Silloin Korjus alkoi suuntautua yhä enemmän maailmanmusiikin suuntaan. Hän onkin tuonut Suomeen artisteja yli 40 maasta, Afrikasta jopa Fela Kutin.
Korjuksen levy-yhtiö Rockadillo on julkaissut lähemmäs 200 albumia. Sen katalogi on maamme laadukkaimpia, etno-osasto ulottuu Maria Kalaniemestä Kimmo Pohjoseen ja Värttinästä Wimmeen ja Antti Paalaseen.
Korjuksen kokemuksen mukaan Suomi on erittäin arvostettu world music -kentällä, täältä on tullut lukuisia hienoja artisteja, jotka ovat menestyneet kasainvälisesti.
Korjus tähdentää, että suomalainen musiikki on pitkälti kuuntelumusiikkia, eikä pärjää ihan afrikkalaisten, kuubalaisten tai etelä-amerikkalaisten kanssa kun puhutaan bailaamisesta ja tanssimusiikista. Suomalaiset ovat enemmän konsertti- ja festivaali-esintymisiin sidottuja.
Ja nyt kun länsimaissa näkee kansallismielistä sisäänpäinkäpertymistä, jo termi, jossa on sana ”maailma” kuulostaa positiiviselta.
Ensimmäinen menestyjämme oli Piirpauke, joka breikkasi Suomessa isosti heti ensimmäisellä levyllään ja aika pian sen jälkeen myös Keski-Euroopassa. Piirpauke myi huikeita määriä levyjä siellä 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa. Isoin hitti saksankielisessä Euroopassa oli Swedish Reggae vuoden 1980 LP:llä Live in der Balver Höhle, sanoo Korjus.
World Music Charts Europe suosii Suomea
Entä mikä mahtaa olla alalla paljon puhuttu Euroopan radioiden maailmanmusiikkilista? Saksalaisella täsmällisyydellä ovat alan aktiivit jo yli 25 vuotta keränneet eurooppalaisten radioiden world music -toimittajien eniten soittamien albumien listaa kuukausittain Berliinissä.
World Music Charts Europe -toimittajia on puolen sataa noin 25 maasta, eli otanta on laaja. Uusi WMCE-listan Top 20 ilmestyy joka kuun ensimmäinen päivä. Se löytyy netistä osoitteella wmcd.de.
Piirpauke, Värttinä, Kimmo Pohjonen, Maria Kalaniemi ja moni muu artisti on vuosia, jopa vuosikymmeniä noussut tämän listan kärkisijoille. Huomioarvo alan sisällä on iso. Kesällä 2017 kärjessä on Maria Kalaniemi & Eero Grundström -kaksikon albumi Svalan.
Tarvitaanko levykaukalonimeä, kun levykauppojakaan ei enää juuri ole?
Nyt 30 vuotta world music -termin keksimisen jälkeen moni alan ammattilainen on jo lopen kyllästynyt siihen. Ja toisaalta moni muu on sitä mieltä, minä mukana, että kun parempaakaan ei ole keksitty, pidetään tämä, vaikka pelkästään mukavuussyistä. Onhan se hämmentävä, mutta hyödyt ylittävät haitat.
Maailmanmusiikkinimike on tietenkin häilyvä ja loputtomalle saivartelulle sijaa antava, mutta se on vakiintunut jo kauan sitten. Halutessaan voi ihan vapaasti puhua omasta musiikki-genrestä.
Termi elää jo omaa elämäänsä. Mutta ei sitä tarvitse käyttää. Vaistonvarainen yleisfiilis on tärkeämpää kuin tarkka määrittely. On toki hyvä olla häilyvä raja, josta voi sitten väitellä.
Brittitoimittaja Louise Gray pääsee ihan paisuttelemaan kysymällä, ”onko osa maailmanmusiikin viehätyksestä jotain suurempaa? Ja sisältyykö siihen halu muodostaa yhteisöjä, päästä taakasta, hävittää yksilöllisten egojen rajoja jotta voisimme, käyttääkseni asiayhteyteen sopivaa ilmausta, löytää yhteisen sävelen?”
Ja nyt kun länsimaissa näkee kansallismielistä sisäänpäinkäpertymistä, jo termi, jossa on sana ”maailma” kuulostaa positiiviselta.
Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma lähetetään viikottain Yle Radio 1:ssä, tiistaisin klo 20.30-21.30.
