Tuhansien raitojen miehet olivat suomalaisen iskelmän uurastajia
Dokumentti kertoo suomalaisten studiomuusikoiden kultaisista vuosikymmenistä 1960–90-luvuilla. "Suomen kompiksi" itseään nimittänyt ydinryhmä kokoontuu 20 vuoden tauon jälkeen studioon soittamaan ja tarinoimaan.
Teema lauantaina 2.12. klo 20.00. Areenassa kaksi vuotta
Iskelmämuusikon elämä on elämää tien päällä, keikkaa ympäri Suomenniemeä, kilometrien nielemistä pimeillä taipaleilla, Jaloviinaa tanssipaikan takahuoneessa. Tai sitten ei. Eräille iskelmän soittaminen on ollut arkista sisätyötä miltei virka-ajan puitteissa, ja siihen työhön on valikoitunut pieni joukko valtavan taitavia musiikin universalisteja. "Studiomuusikko" on oikeasti melkoinen kunnianimi.
Tommi E. Virtasen ohjaama Tuhansien raitojen miehet on dokumentti, jonka pääosassa on "Suomen komppi", joukko muusikoita, jotka ovat tehneet pitkän työuran Finnvoxin studiolla ja soittaneet sadoilla ja tuhansilla kaikkien tuntemilla ja myös vähemmän tunnetuilla iskelmälevyillä. Ohjelmassa tavataan myös muita alan konkareita ja uudempia tekijöitä. Joukon tilastoykkönen on kitaristi Heikki "Hetta" Laurila, joka on soittanut vuosien 1957–2000 aikana yli 7 300:lla levytetyllä raidalla!
Dokumentissa nähdään haastattelujen lomassa Suomen komppi ensimmäistä kertaa vuosiin yhdessä soittamassa Finnvoxin B-studiolla, tilassa, jonka sointi on ominainen suurelle osalle Suomi-iskelmää. Ja sitä kautta koko suomalaista äänimaisemaa.
LP-levyjen ja sittemmin C-kasettien myynti kasvoi 1960-luvulta lähtien 1990-luvulle muutamista tuhansista per levy aina kymmeniin ja satoihin tuhansiin. Äänilevytuotannosta tuli mittavaa teollisuutta, johon tarvittiin luotettavia, monipuolisia ja nopeaälyisiä muusikoita. Levynteossa nimittäin ei aikaa tuhlattu. "Meitähän nauratti, kun pop-bändit teki maailmanennätyksiä, että tehtiin tuhat tuntia jotain kappaletta. Ei tässä ollut aikaa siihen. Enkä mä usko, että siitä olis sen parempi tullutkaan", muistelee Vexi Salmi.
Siihen oli tulijoita vaikka kuinka paljon. Jos olis studion ovelta huutanut, että täällä tarvitaan kitaristia, niin siinä olis ollut kymmenen jätkää valmiina.
tuottaja Esa Nieminen
Monet ovat kutsutut. Rumpali Tapani "Nappi" Ikonen kertoo rekrytoinnin toimineen niin, että "joku tiesi, että tämä osaa lukea nuotteja, ja sitten soitettiin, että tule sinne ja sinne tähän aikaan." Mutta harvat ovat valitut. Studiomuusikon taito on sitä, että hän osaa lukea nuotit ja oivaltaa hetkessä kapellimestarin tai tuottajan pienestä ohjauksesta, miten soittaa. Sekä lisäksi osaa soittaa niin kuin tarvitaan. Vastaavasti jos porukassa on yksikin, joka sanoo "täh?", yhteistyö ei toimi.
Heiltä sai, mitä tilas.
Vexi Salmi
Kaikkein parhaat eivät aina tarvinneet edes ohjeistusta. Rumpali Ilpo Kallio, joka on studiomuusikoiden vanhaa liittoa, kertoo kuinka Toivo Kärki kirjoitti nuotteihin tarkat esitysohjeet – paitsi Kalliolle ja Heikki Laurilalle ainoastaan lyhyesti: "Pojat tietää."
Oma lukunsa tuhansien raitojen tarinassa ovat taustalaulajat. Myös tähän tehtävään valikoituivat tietyt varmaotteiset taitajat kuten Marjo-Riitta Kervinen ja Irma Tapio, jotka oman tehtävänsä ohessa saivat toisinaan myös hieman avittaa itseään kokemattomampia solisteja – joilla saattoi olla "muita myyntiarvoja", kuten tuottaja Markku Johansson muotoilee.
Osa, jopa suuri osa, näiden uurastajien soittamasta musiikista on jäänyt jokseenkin kertakäyttöiseksi ja unohtunut. Mutta osa taas on uurtanut itsensä kansakunnan kollektiivisiksi korvamadoiksi. Mikä erottaa parhaat levytykset muista? Muusikoiden mukaan se, että niitä tehdessä oli hauskaa. Mitä enemmän studiolla naurettiin, sen isompi hitti levystä tuli – ääriesimerkkinä tästä Naurava kulkuri, jonka tekemistä dokumentissa muistelee Olli "Puppe" Ahvenlahti. Ja Dirlandaan taustaosuuksien lyriikat – "lardan lirdan lardan luu" – olivat niin pöhköt, että laulajilla oli vaikeuksia suoriutua niistä nauramatta. Syntyi levy, joka alkaa soida päässä pelkästä nimen maininnasta.
Kulta-aika päättyi pikku hiljaa syntetisaattorien ja sekvensserien kehittyessä ja taloudellisten paineiden supistaessa levyntekoa niin, että usein soittaja kerrallaan soitti oman osuutensa nauhalle studiossa yksinään tapaamatta "bändikavereitaan" lainkaan. Mutta ammattikunta on edelleen olemassa. Varmaotteinen universalisti, siis niin sanottu rautainen ammattilainen, on yhä arvossaan. Varsinkin niiden keskuudessa, jotka tietävät, miten homma toimii – siis toisten ammattilaisten. On hienoa, että myös yleisö pääsee näkemään, millaisia tekijöitä tuttujen kappaleiden takaa löytyy. Vaikka moni heistä on tunnettu myös muista, musiikillisesti ehkä kunnianhimoisemmista kokoonpanoista, studiomuusikon työ on heidän uransa osa, jota tämän dokumentin nähtyään osaa arvostaa.
Tuhansien raitojen miehet, Suomi 2017. Ohjaus Tommi E. Virtanen. Tuotanto Illume Oy
